Magneetin lailla vedän puoleeni timantteja

Sisäinen voimani on magneetti, jonka avulla vedän puoleeni asioita. Mitä suuremman tunteen lataan mihin tahansa asiaan, sitä vahvempi magneetti olen.

Jotta magneettini toimisi niin kuin tietoisesti haluan sen toimivan, pitää myös alitajuntani olla tietoisen haluni kanssa samassa linjassa. Mikäli näin ei ole, syntyy sisäinen juupas-eipäs keskustelu, kun tietoinen mieleni sanoo "Kyllä" mutta tiedostamaton osa minua (jokin uskomus, ajatus tai tunne) sanoo "Ei".

Otetaanpas esimerkki. Haluan vetää puoleeni vapautta. Haluan kokea täydellisen riippumattomuuden ja vapauden. Henkisen, taloudellisen ja kaikenlaisen muunkin. Aika absurdia, mutta sitäpä suurin osa ihmisistä jollain tasolla tavoittelee.

Vapaus on ennen kaikkea sisäinen kokemus. Nimitämme usein vapauden esteiksi vaikkapa tylsää naapuria, tiukkapipoista pomoa, sohvaperuna-puolisoa tai kiukuttelevia lapsia. "Jos tuokin tuossa vaihtaisi paikkaa, voisin olla onnellinen ja vapaa". Vapaus on asenne ja löytyy siis sisältäni. Sanontakin sanoo, että se, joka on todella vapaa, on sitä vaikka olisi elinkautisvanki. Tai laulun sanoin: Ei vapaata vangita voi.

Haluan siis olla magneetti ja vetää puoleeni vapautta. Rupean keskittymään vapauteen. Mitä sitten tapahtuukaan? Eteeni ilmestyy kasapäin asioita, jotka saavat minut tuntemaan itseni entistäkin sidotummaksi. Magneettini vetää puoleensa vapautta sisältäni. Ja jotta voisin kokea vapauden, sen tiellä olevat esteet pitää raivata. Jotta voin ne raivata pois tieltä, ne pitää nostaa tiedostamattomasta tietoisuuteen. Eivät ne siis ole mitään uusia juttuja. Olen kantanut niitä mukanani koko ajan mutten ole vain ollut niistä tietoinen. 

Tässä kohtaa monet heittävät hanskat tiskiin ja luovuttavat. Ja juuri tässä kohdassa pitää tehdä vielä rankemmin töitä. Me olemme vain niin käsittämättömän mukavuudenhaluisia, että jätämme mieluummin leikin kesken, koska palkinnon sijaan näytämmekin vetävän puoleemme juuri sitä, mitä emme halua kohdata. Ja juuri se meidän kuitenkin pitää kohdata, jos haluamme saada palkintomme, vapauden. 

Sen jälkeen, kun oivalsin asian laidan, olen luonut elämäni "paskaa" kiitollisena, sillä tiedän, että tunkiooni on kätketty timantti. 

Kun koko olemukseni sykkii samaa sävelmää, tässä siis vapautta, mikään mahti maailmassa ei voi estää minua saavuttamasta tavoitettani.

Mieli antaa tavoitteelle jonkinmoisen muodon. 

Kun sydän on mukana, huomioin kokonaisuuden edun. Kun minä hyödyn, muutkin hyötyvät.

Kun olen keskustassani (=hara), olen tasapainossa ja hyvin maadoittunut. Luotan elämän oikeudenmukaisuuteen ja hyvyyteen.

Olen osa ikuisuutta

Luin aamulla Johannes Setälän kirjaa Shamaanin matka. Yhtäkkiä eteeni aukeaa ääretön aikojen jatkumo, kaikki samaan kuvaan. Näen ajan virtaa miljardien vuosien takaa jatkuen edelleen loputtomiin kohti tulevaisuutta. Kaikki avautuu eteeni kauniiksi kokonaisuudeksi. 

Aikojen jatkumossa näen itseni ja muut ihmiset. Olemme kuin ajan laineilla keinuvat lehdet tai kaarnaveneet. Väliin nousemme pinnalle milloin missäkin kohdassa. Väliin painumme upoksiin, näkymättömiin. Lepään ikuisuuden aalloilla. Yhtäkkiä ymmärrän kaiken tarkoituksellisuuden ja suuren logiikan kaaoksen takana. Kaikki onkin aivan luonnollista. 

Jokainen meistä on osa luonnon kiertokulkua, kierrämme ikuisesti välillä näkyvässä ja välillä näkymättömässä maailmassa. Jokainen sykli vie minua eteenpäin, niin kuin aallot kuljettavat kaarnaveneitä. Vaikka muutan syklien mukaan olomuotoani, sisimpäni pysyy muuttumattomana. Se on juuri se osa minua, joka ei kuole koskaan. Se osa minua, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Aallot tuovat rantaan aarteita. Joskus aarteet ovat kauniita ja mukavia, joskus vähemmän kauniita ja mukavia. Elämän aallot tuovat kaikki nämä lahjat minulle, jotta voin kulkea omaa henkilökohtaista kasvupolkuani ja siirtyä eteenpäin ikuisessa ajan jatkumossa. 

Tämän nähtyäni, lepään rauhassa sijoillani, sillä ymmärrän olevani osa ikuisuutta.

Risteyksestä vasemmalle

Muutama päivä sitten päätin käydä töistä tullessani tankkaamassa ennen kotiin menoa. Olin viimeisessä risteyksessä ennen bensa-asemaa. 

Kuinka ollakaan, risteyksen liikennevalot olivat jostain syystä poissa käytöstä. Valotolppien värisilmät möllöttivät mustina. Kaikista neljästä suunnasta tuli autoja kahta kaistaa pitkin, suoraan ja oikealle kääntyvien kaistaa sekä vasemmalle kääntyvien kaistaa. Ja minun piti kääntyä vasemmalle. Ja tulin kolmion takaa. Asettauduin kaistalleni odottamaan vuoroani päästäkseni jatkamaan matkaani. Perääni tuli toinen auto.

Vilkku naksutti ja minuutit kuluivat. Levollisuuteni rupesi muuttumaan hermostumiseksi. Se hiipi hitaasti mutta selvästi tietoisuuteeni. En päässyt peruuttamaan, koska takanani oli auto. Eteenpäinkään en päässyt, koska tie oli täynnä autoja. Kohta takanani olevan auton kuljettakin hermostuu ja varmasti rupeaa tööttäilemään. Ainakin viisi minuuttia oli kulunut. Päätin toimia.

Vilkaisin pelkääjänpuolen sivupeiliin, kaista oli tyhjä. Kukaan vastaantulijoista ei ollut kääntymässä vasemmalle, vasemmalta ei tullut ketään. Vaihdoin vilkun vinkkaamaan oikealle ja pyyhälsin oikealle. Seuraavassa risteyksessä sitten odottelin punaisten valojen vaihtumista tehdäkseni U-käännöksen. 

Kun pääsin takaisin parin sadan metrin matkan alkuperäiseen risteykseen, se oli tyhjä. Ei yhtään autoa tulossa mistään suunnasta - itseäni lukuunottamatta.

Jos olisin malttanut odottaa vielä vähän, olisin päässyt kääntymään sujuvasti vasemmalle alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti.

Oletko joskus ollut elämässäsi risteyksessä, jossa oikeastaan olet tiennyt, mihin pitää kääntyä, mutta jostain syystä et ole malttanut odottaa oikeaa hetkeä? Ja tämän seurauksena olet lähtenyt säntäilemään ja touhuamaan jotain päätöntä tai toisarvoista, joka itse asiassa vie sinua poispäin tavoitteestasi. 

Tai oletko ollut risteyksessä, jossa et pysty päättämään, mihin suuntaan kääntyä seuraavaksi?

Onko elämässäsi ollut tilanteita, joissa olet jälkikäteen huomannut luovuttaneesi juuri vähän ennen maaliviivaa?

Kuinka tärkeää onkaan malttaa mielensä ja odottaa oikeaa hetkeä. 

Kärsivällisyys on hyve - kertakaikkiaan. Sitä kannattaa harjoittaa.

Lainaan tähän loppuun muutaman ajatuksen kärsivällisyydestä. 

Itse olen käyttänyt näitä lauseita ohjenuorina omassa kärsivällisyyskoulutuksessani.

“All good things come to those who wait."

“If we are facing in the right direction, all we have to do is keep on walking. "

"Kuuntelen sisintäni, kuorin pois egoni hätäisen äänen,

keskityn sisällä olevaan kiirehtimättömään rauhaan.

Kuuntelen sen kerrontaa, pysyn avoimena ja hyväksyvänä.

Antaudun ja otan vastaan.
Kuljen sen viitoittamaa tietä onnellisuuden lähteelle."

Pahoittelen, että viittausten lähteet ovat 

päässeet matkan varrella hukkumaan.

Elämän tarkoitusta etsimässä

Etsitkö elämän tarkoitusta? Luultavasti. Niin kai me kaikki. Käsittääkseni yksi syy siihen, miksi ylipäätään olemme syntyneet ihmisiksi emmekä esimerkiksi kallioksi, on se, että etsisimme elämän tarkoitusta.

Tätä tehtävää varten olemme kaikki saaneet kartan. Kartta eroaa normaalista suunnistuskartasta siinä, että meillä jokaisella on henkilökohtainen, yksilöllinen kartta. Eri ihmisillä voi olla kartasssaan samoja osia, mutta täysin samanlaista karttaa ei ole kenelläkään muulla kuin minulla. Tämä tärkeä kartta on piirretty sisimpääni, eikä sitä voi nähdä itseni lisäksi kukaan muu.

Jotta kartasta ylipäätään on mitään hyötyä, minun täytyy opetella karttamerkit. Samoin kuin minun pitää opetella aakkoset, jos haluan oppia lukemaan. 

Kun vähitellen opin ymmärtämään karttamerkkejä ja karttani selkeytyy, voin aloittaa tutkimusmatkani tuntemattomaan. En pysty kuitenkaan olemaan 100% varma siitä, mitä asioita kohtaan matkallani. Karttahan on vain hahmotelma reitistä ja maastosta. Se ei ole valokuva ja vielä vähemmän itse maasto. 

Voidakseni joskus saavuttaa tavoitteeni, löytääkseni elämäni tarkoituksen, minun pitää olla rohkea. Minun pitää voittaa pelkoni ja ennakkoluuloni ja lähteä uhkarohkealle matkalle kohti tuntematonta. 

Seikkailu alkakoon kohti ensimmäistä rastia.....

Saavuttuani ensimmäiselle rastille, riemastun. Ihanaa, löysin perille, olen löytänyt elämäni tarkoituksen. Hetken kuluttua huomaan olleeni väärässä. Tutkin jälleen karttaani ja huomaan toisen rastin. Ahaa, tuolta varmasti löydän elämäni tarkoituksen. Matkaan siis. Kuljen iloisena kohti seuraavaa rastia varmana siitä, että sieltä löydän etsimäni. Sama kuitenkin toistuu, hukka reissu. Ei hätää, jatkan etsimistä. 

Kuljen rastilta toiselle ja vähitellen minut valtaa epätoivo. Eikö elämälläni olekaan mitään tarkoitusta? En löydä sitä, vaikka kuinka yritän etsiä. Pysähdyn masentuneena aloilleni ja vaivun apatiaan.

Silloin tapahtuu ihme. Tajuan etsineeni aivan väärästä paikasta. Päätän aloittaa alusta ja palaan lähtöpaikalle. Lähestyessäni lähtövaatetta huomaan sen kääntöpuolelle kirjoitetun tekstin: MAALI.

Mitä ihmettä? Voi, että harmittaa. Olen tehnyt raskaan ja hankalan matkan. Olen taistellut kaikenlaisia hirviöitä vastaan henkeni kaupalla vain huomatakseni nyt, että lähtö ja maali ovat samassa paikassa. Minulta jää helposti kuitenkin huomaamatta eräs tärkeä seikka. Jos en olisi lähtenyt matkaan ja palannut, olisin tuskin tullut kurkanneeksi lähtövaatteen kääntöpuolelle. En olisi nähnyt kolikon toista puolta. En olisi katsonut elämää uudestä näkövinkkelistä.

Oivallan, että matka tuntemattomaan oli välttämätön päästäkseni perille. Mitä maalissa sitten on? Mitä sellaista löydän sieltä, mitä en nähnyt ennen matkalle lähtemistä? Onko sillä lopultakaan mitään merkitystä, koska maalissa voin antautua elämälle ja päästä kosketukseen elämän ihmeellisen kauneuden kanssa. Kauneuden, jota ei voi kuvata sanoin eikä tallentaa minkään kameran muistikortille. Kauneuden, jonka voi vain kokea.

Kuinka armollista ja vapauttavaa.

* * *

Tähän tarinaan minut inspiroi viime viikonloppuna näkemäni elokuva Walter Mittyn ihmeellinen maailma ja muutama viime viikkoina näkemäni TV-ohjelma, joiden nimiä en enää muista sekä tietysti oma etsintäni ja ymmärrykseni siitä.

Hän on heijastus minusta

Tänä aamuna mieheni nousi huonosti nukutun yön jälkeen sängystä ja tunsi voimakasta huimausta. Hän oli ollut eilen hammaslääkärillä ja ilmeisesti sen seurauksena oli syntynyt tämä kurja olotila.

Edellä mainittu taustaksi mutta tärkeää on se, mitä itsessäni tapahtui. Jäin seuraamaan omaa tunnetilaani. Huomasin tuntevani syvää inhoa mieheni vastuuttomuutta kohtaan. Hän oli todella huonolla tuulella, koska hän ei ollut kertonut kaikkia mahdollisesti asiaan vaikuttavia asioita hammaslääkärille. Ikävä olo saattoi olla seurausta tästä "salailusta".

Siis mitä vastuuttomuutta? No, sitä, kun olen oppinut, että jokainen on vastuussa itsestään. Kaikki, mitä ilmenee kokemuspiirissäni, on omaa syytäni. Kuinka hän saattoi jättää olennaisen asian kertomatta? Mitä epärehellisyyttä itseään ja muita kohtaan. Ja sen päälle vielä kauhea itseruoskinta. Mitä hyötyä siitä sitten on?

Jäin siis ihmettelemään inhoani. Ja vastuuttomuutta. Vastuuttomuutta itsessäni. Mikä on se syvä vastuuttomuus itsessäni, jota en näe. En näe sitä vieläkään, vaikka olen asiaa pohtinut jo puoli päivää. En pääse siihen kiinni millään tasolla, en mielen enkä tunteen. Onko se sitten minussa? On se. Muuten en olisi reagoinut mieheni itsesyytöksiin ja -ruoskintaan sillä tavalla. 

Muutos tapahtui kuitenkin nopeasti. Vaikka en päässytkään kiinni vastuuttomuuteeni, suhtautumiseni mieheni käytökseen muuttui lähes nappia painamalla sen jälkeen, kun olin tunnistanut inhoni ja tunnustanut sen - tullut tietoiseksi siitä. Tämä on minun tunteeni. Mieheni käytös oli vain ärsyke, joka painoi minussa Vastuuttomuus-nappulaa. Olin ottanut vastuun tunteestani. Ärtyisyyteni vaihtui ystävällisyyteen ja empatiaan. Hyvillä mielin lähdin saattamaan häntä lääkärille.

Juttelimme reaktiostani jälkikäteen. Mieheni kysyi, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi reagoinut siten kuin reagoin. Silloin olisin säilyttänyt empaattisuuteni alusta alkaen. Tai oikeammin en olisi sitä edes menettänyt.

Kun näen toisessa ihmisessä sen, mitä en ole nähnyt itsessäni, reagoin.

Kun näen toisessa ihmisessä sen, minkä olen nähnyt itsessäni ja hyväksynyt oman vajavuuteni ihmisenä, pysyn empatian tilassa. Minun ei tarvitse yrittää peittää vajavuuttani millään valheellisuudella. Sillä sitähän tuo aamulla tuntemani inho oli, yritystä peittää oma vastuuttomuuteni itseltäni. Empatian avulla tarjoan toiselle mahdollisuuden vapautua tunteensa kahleista. Hänellekin avautuu mahdollisuus hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on.

Kokemuksesta tiedän, että kyllä se oma vastuuttomuutenikin jonain päivänä avautuu, eikä siihen välttämättä mene edes kovin montaa päivää. Tai vaikkei aukeaisikaan, mitä sillä on väliä. Tämän päiväisen kokemuksen jälkeen tuskin enää reagoin samalla tavalla vastaavanlaisessa tilanteessa.

Tunteet elämäni kompassina

Olen tutkinut tunteita itsessäni vuodesta 2005 tai 2006 lähtien. Ensimmäinen kosketukseni aiheeseen oli Kairon Instituutin tunnekoulu. Olen vähitellen suostunut kohtaamaan tunteeni ja olen oppinut arvostamaan niitä itsetuntemuksen työkaluina.

Muutama päivä sitten osui eteeni Voicen sivuilta uutinen siitä, miten Aalto-yliopistossa on tutkittu tunteiden kokemista kehossa.

Lue uutinen:  http://www.voice.fi/terveysjahyvinvointi/suomalaisasiantuntijat-paljastavat-kehon-osat-kertovat-mita-tunnet-katso-hammastyttava-kuva/23/57109

Aalto yliopiston oma uutinen tutkimuksesta: http://www.aalto.fi/fi/current/news/view/2013-12-31/

Tein itsekin Voicen uutisessa olleesta linkistä tutkimustestin. Siinä piti annettuun kuvaan värittää missä kohden kehoa eri tunteet tuntuivat. Punaisella merkattiin ne alueet, joissa tunne aiheutti alueen voimaantumista tai tunne tuntui voimakkaana. Sinisellä merkittiin ne alueet, jotka heikkenivät, kun tavoitin tunnetta.

Kuvittelin etukäteen olevani hyväkin tunnistamaan tunteitani. Huomasin kuitenkin, että osa tunteista oli vaikea paikallistaa kehoon, esimerkiksi häpeä ja kateus. Osa puolestaan löytyi helpostikin, kuten ilo, rakkaus, viha ja inho.

Kehon osat kertovat, mitä tunnet,
http://www.voice.fi/terveysjahyvinvointi/suomalaisasiantuntijat-paljastavat-kehon-osat-kertovat-mita-tunnet-katso-hammastyttava-kuva/23/57109

Kuvasta voi helposti nähdä, että suurimman voimattomuuden tunteen aiheuttavat masennus, suru ja häpeä. Kun niitä ajattelee, ne ovatkin melko jalat alta vieviä tunteita. Ne estävät minua toimimasta. 

Olin itse syvässä masennuksessa vuonna 2005, jolloin hädin tuskin pystyi lähettämään silloin 8-vuotiaan tyttäreni aamulla kouluun ja sitten makasin koko loppupäivän. Kunnes sitten yhtenä päivänä jostain sisältäni nousi "tiukka täti", joka sanoi: "Nyt tämä masennus saa riittää. Nyt parannan itseni." Siitä päivästä alkoi oma voimamatkani oikein tosissaan.

Oma suruni on sekoittunut vihaan ja/tai syyllisyyteen. Aikoinaan vanhempani erosivat ollessani 14-vuotias. Silloin suruni hukkui vihaan vanhempiani kohtaan, koska heidän eronsa pakotti minut olemaan aikuinen, vaikken sitä ollut vielä lähellekään. Syyllisyyteen suruni kietoutui kesällä 2013, kun lapseni isä siirtyi rajan toiselle puolelle aivan yllättäen. Tunsin syyllisyyttä siitä, miten en ollut osannut arvostaa perhettämme ja elämämme hyviä hetkiä riittävästi. 

Tukahdutettua häpeääni olen työstänyt syksyn 2013 aikana. Asia nousi esille, kun rupesin törmäämään aiheeseen narsismi. Rupesin miettimään, millaisia narsistisia piirteitä itsessäni on. Luettuani pari kirjaa narsismista, ymmärsin, että minussakin on runsaasti häpeää, jota olen peitellyt erilaisten narsististen käyttäytymismallien alle.

Häpeä on siinä mielessä hankala tunne, että se on kohdistuu minuuteeni. Perusajatus häpeän takana on "Minä olen huono, kelpaamaton, arvoton. Minussa on ihmisenä jotain perustavanlaatuista vikaa". Tällaisten asioiden kohtaaminen on tuskallista ja ne on helpompi työntää sivuun, lakaista maton alle ja unohtaa.

Meillä ihmisillä on tosiaankin tapana "säilöä" varsinkin negatiiviset tunteet, joita emme jostain syystä osaa tai pysty käsittelemään sillä hetkellä, kun ne syntyvät. Säilömme ne kehoomme ja lihaksia jännittämällä pidämme ne piilossa itseltämme ja ympäristöltämme. Sitten aina sopivien tilaisuuksien tullen nuo tunteet purskahtelevat hallitsemattomasti esiin sopimattomana käytöksenä.

Löysin mainion työkalun näiden negatiivisten tunteiden käsittelyyn. Sen nimi on Emotional Freedom Technology, EFT. Se on yhdistelmä akupunktuuria ja psykologiaa, jota käyttämällä voi yksinkertaisesti parantaa elämänlaatua monella tavalla. EFT on mielestäni hyvä työkalu tämän päivän kiireiselle ihmiselle. Se on helppo oppia ja sillä on mahdollista saada (kehossa) tuntuvia tuloksia nopeasti, mikä kannustaa jatkamaan sen käyttöä aina uusiin kohteisiin.

Oma kokemukseni EFT:stä on positiivinen. Riippuen asiasta lyhyellä, muutaman minuutin naputtelulla olen saanut pysyviä muutoksia aikaan mm. erilaisissa pienissä kehoni kiputiloissa sekä nivel- ja lihasjännityksissä. Olen kokeillut EFT:tä myös esiintymisjännityksen hoitoon. Nykyään minun on helpompi asettua yleisön eteen kuin vielä viime kesänä. Olen sen verran vakuuttunut EFT:n tehosta, että aion jatkossakin kokeilla sitä erilaisista negatiivisista tunnetiloista vapautumiseen.

Lue lisää ja tutustu EFT:hen: http://www.thetappingsolution.com/

Mutta palatakseni takaisin tutkimuksen tuloksiin. Kaikista kokonaisvaltaisimmin tunnemme kehossa ilon. Ilo on alkuperäisen ja aidon itsemme perusluonne. Se on helppo todeta, kun katselee pieniä lapsia. Heidän sisäinen ilonsa tarttuu myös aikuiseen pelkästään sillä, että heidän touhujaan katselee. Lapsi löytää iloa itselleen yksinkertaisista asioista. Esimerkkinä olkoon vaikka oman tyttäreni kynäleikki. Ollessaan noin vuoden ikäinen hän istui lattialla tyhjentäen läjän kyniä lasipurkista lattialle ja asetellen ne taas takaisin purkkiin. Tätä leikkiä saattoi kestää jopa tunnin yhtäsoittoon.

Kun annan ilon ohjata elämäni valintoja, saan yhteyden oman elämäni tarkoitukseen. Kun keskityn elämässäni niihin asioihin, jotka tuottavat minulle iloa, voin olla varma siitä, että palvelen itseäni ja ympärilläni olevia ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla. Kun seuraan iloani, tapahtuu myös pieniä ihmeitä: olen oikeaan aikaan oikeassa paikassa tavatakseni juuri oikeat ihmiset, joita tarvitsen päästäkseni käsillä olevassa projektissani vaivattomasti eteenpäin.

Joskus se vain on niin vaikeaa. Siitä huolimatta kannustan kaikkia: 
Anna ilon ohjata elämäsi kukoistukseen! 

Voiman lähteet ja terve nöyryys

Aluksi täytyy määritellä, mitä voimalla tarkoitan. Voima on sisimmässäni oleva ominaisuus, jonka polttoaineena ovat elämänkokemukseni ja niistä syntyvät ajatukset. 

Mikä sitten on ajatus? Ajatus on sanallinen tai sanallisen kaltainen ääneen tai hiljaa mielessä lausuttu nimi tai määritelmä jollekin asialle tai ilmiölle, joka ilmaantuu havaintopiiriini aistieni kautta.

Ajattelen kymmeniä tuhansia ajatuksia vuorokaudessa, niin kuin kaikki tekevät. Luonnollista on, että osa ajatuksistani on positiivisia ja osa negatiivisia. Osan niistä tiedostan eli tiedän, mitä ajattelen. Suuri osa on valitettavasti tiedostamattomia. Tiedostamattomat ajatukset virtaavat lävitseni ilman, että edes huomaan niitä.

Yhtä kaikki, jokainen ajatus, olipa se tietoinen tai tiedostamaton, negatiivinen tai positiivinen, on yhtä voimakas kiihdytin sisäiselle voimallani. 

Ajatukseni synnyttävät tunteita. Sisimmästäni löytyy kaksi puolta, valo ja varjot. Jokainen voi tunnistaa nämä puolet itsessään. Välillä on hyvä päivä ja kaikki sujuu kuin rasvattu. Välillä on känkkäränkkä-päivä, jolloin toivon, etten olisi aamulla noussut edes sängystä. Nämä vaihtelut kuuluvat luonnollisena osana ihmisenä olemiseen. Ne ovat osa minua.

Valot ovat positiivisia tunteita, jotka on helppo hyväksyä ja niitä on kohtuullisen helppo ilmentää. Onhan mukava olla iloinen tai kuuluttaa koko maailmalle, kun olen rakastunut. 

Varjot puolestaan muodostuvat niistä negatiivisistä tunteista, jotka olen varastoinut kehooni niissä tilanteissa, joissa en ole pystynyt tunteitani syystä tai toisesta käsittelemään. Ne ovat jääneet sisäisyyteeni salaisuuksiksi, joita minun pitää yrittää peittää ja piilotella parhaan kykyni mukaisesti. Tiedostamattomina ja ikään kuin hylättyinä ne kuitenkin yrittävät tehdä itsensä näkyviksi monin eri tavoin: ilkeilynä, kiusaamisena, vähättelynä, ääritapauksissa väkivaltana.

Voimani tulee näkyväksi muille sanojeni ja tekojeni kautta. Riippuen siitä, kumpaa kanavaa, valojeni vai varjojeni, kautta voimani suodattuu, välitän ympäristööni joko rakkaudellista voimaa tai varjojeni värittämää voimattomuutta. Siten siis se, mitä näen ympäröivässä maailmassa on seurausta niistä voimista, jotka toimivat minun ja kaikkien muiden ihmisten sisäisyydessä. Ulkomaailma on aina seurausta jostain sisäisestä liikehdinnästä.

Terve nöyryys kulkuvälineenä

Toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla voimani tulee ympäröidä terveellä nöyryydellä. Terve nöyryys perustuu hyvään itsetuntemukseen. 

Itsetuntemus tarkoittaa, että tunnen itseni ja tapani toimia. Tiedän, mitä tunteita ja ajatuksia minussa liikkuu. Tunnistan asiat ja ihmiset, jotka esimerkiksi saavat minut raivon partaalle ja tiedostan omat reaktioni niihin. Ymmärrän vähitellen, että vain minä itse olen vastuussa sanoistani ja teoistani. Minun ei pidä syyttää ketään toista ihmistä tai ulkoista tapahtumaa siitä, millaista elämäni on. Ymmärrän myös, että vain minulla itselläni on valta ja avaimet oman elämäni muuttamiseksi.

Terve nöyryys tekee minusta pehmeän ja lempeän itseäni kohtaan. Silloin minulla on varaa olla suvaitsevainen myös lähimmäisiäni kohtaan. Vahvuuteni pääsevät oikeuksiinsa ja pystyn hallitsemaan ja hillitsemään vähemmän hyvät puoleni. Pystyn olemaan läsnä vallitsevassa hetkessä, kun minulla ei ole salaisuuksia piilotettavana. Minun ei tarvitse puolustella olemassaoloani. Sanani ja tekoni muuttuvat vähitellen itsestään ja huomaamattani rakkauden täyttämiksi. Sen sijaan, että ajattelen "Minä, minä. Mulle, mulle.", minulle tulee tärkeäksi huomioida myös muut ihmiset. Luonnollisesti haluan olla heille ystävällinen ja tuottaa heille iloa.

Itsetuntemuksen lisääntymisen ja nöyrtymisen myötä myös tarpeeni korostaa itseäni tai tekojani häviää. Ymmärrän, että jokainen ihminen ja elävä olento on täydellinen sellaisenaan ja jokaisella on tehtävä täytettävänä. Ymmärrän vähitellen elämän kauneuden ja pyhyyden. Elämä itsessään ja kaikki elämäntapahtumat muuttuvat merkityksellisiksi ja arvokkaiksi. Elämä tarjoaa minulle lahjojaan päivittäin.

Kun olen suostunut terveeseen nöyryyteen, rakkaus virtaa lävitseni tehden pieniä ja suuria ihmeitä lähipiirissäni ja laajemmallakin foorumilla. Voimani pääsee ilmentämään itseään koko laajuudessaan ihmiskunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tähän viitekehykseen ja oman kokemukseni kautta koeteltuun "teoriaan" perustan tällä hetkellä elämäni. Ammennan siitä päivittäin ohjausta siihen, mihin minun tulee elämässäni kulkea ja mihin tehtäviin tarttua.