Aikaisempia tekstejä

Aikaisempi blogini lopetettiin. Siirsin sieltä alla olevat tekstit tähän, kun en osannut niitä muutenkaan siirtää. Tekstit ovat ajalta 2006 - elokuu 2013.

Tunturien kainalossa - Kiilopää, syksy 2008

Nollasummapeli vai onko sittenkään?

Tositarina sisäisestä johdatuksesta (26.8.2013)

Siivosin eilen hikihatussa. Minua janotti ja oli kauhean kuuma. Piti vielä ajaa kotiin noin tunti.

Ai kun tekee mieli jätskiä. Päätin ajaa R-kioskin kautta. Kun nousin autosta päähäni pälkähti, että ostanpa loton samalla. Kävellessäni autolta kiskalle, mietin mielessäni, että millaisen rivin ottaisin. Tiskille asti ehtiessäni päässäni kajahteli, että 8 rastia.

Kuitenkin kuulin itseni kysyvän myyjältä, että paljonko maksaa täysi lottokuponki. 20 euroa, 1 euro/rivi. Ei ei, se on liian paljon, otan puolikkaan siis 10 riviä, kiitos. Kuitenkin koko ajan päässäni kaikuu 8 rastia. Kysyn myyjältä, mitä maksaa 8 rastia. 8 euroa. Selvä, otan myös yhden sellaisen.

Kaksi lottokuponkia, panos 18 euroa.

Tänään menin sitten tarkistamaan rivejäni. Yllätys yllätys, olin voittanut, ihanaa. Voitin yhden euron sillä kupongilla, jossa oli 10 riviä. Olin voittanut myös toisella kupongilla, sillä, jossa oli 8 rastia. Sillä voitin 17 euroa.

Siis tulos rahallisesti oli plus-miinus 0. Panos 18 euroa, voitto 18 euroa. 

Mutta….

Kun en noudattanut sisäistä johdatustani 8 rastista, “hävisin” 9 euroa. Kun sitten kuitenkin kuuntelin saamaani opastusta, “voitin” 9 euroa.

Jos irtoan tästä absoluuttisesta tapahtumasta ja tarkastelen sitä symboolisesti, voin todeta, että

• elämäni aikana joskus häviän ja joskus voitan, loppupeleissä luultavasti päädyn nollasummatilanteeseen
• siinäkin tapauksessa, että näennäisesti häviän, en kuitenkaan häviä, sillä voitanhan kuitenkin jotain
• mitä enemmän opettelen kuuntelemaan sisäistä johdatustani (intuitiotani, opastustani, sisäistä viisauttani) ja suostun sen neuvoja noudattamaan, sitä enemmän voitot lisääntyvät elämässäni. Johdatukseni ohjaa minut Elämän ehtymättömän runsauden sarven luo, mistä riittää kylliksi itselleni ja edelleen muillekin jaettavaksi. Ja kaikki voivat elää kaikin puolin runsaudessa.

Eksyneenä omassa elämässä?

25.8.2013

Joskus minulla on tunne, että olen hukassa omassa elämässäni. En tiedä, mihin suuntaan pitäisi kulkea tai mitä tehdä.

Tätä asiaa pohtiessani mieleeni nousi ajatus siitä, mitä pitää tehdä, jos eksyn metsään. Samat toimintaohjeet pätevät varmasti siinäkin tilanteessa, jos olen eksynyt omassa elämässäni.

1. Pysyn rauhallisena

Ensiksikin minun pitää pystyä rauhoittumaan. Jos hötkyilen, mieleni rupeaa piirtämään eteeni kauhukuvia. Pelkoni kasvaa ja se suurentaa edelleen kauhukuvia. Negatiivinen oravanpyörä on valmis.

Hengitän syvään ja rauhallisesti, annan mieleni rauhoittua. Keskityn kehooni. Tuon huomioni kehooni, pois mielestä. Pian voin huomata, miten mieleni kauhukuvat pienenevät ja häipyvät taka-alalle. Tilalle tulee selkeys ja kyky ajatella järkevästi.

2. Selvitän, missä olen.

Tutkimalla karttaa ja maastoa ja selvittämällä ilmansuunnat pystyn haarukoimaan sijaintini kartalla.

Tarkastelen elämääni objektiivisesti. Etsin ja listaan elämästäni ne asiat, jotka jo ovat hyvin. Ihan arkisia asioita: työpaikka, ruokaa pöydässä, terveys, lapset, kumppani, harrastukset, aurinkoinen päivä, lämmin kesäsade, perhonen……

Huomaan ne asiat, jotka ovat hyvin ilman, että minun tarvitsee tehdä mitään muutoksia. Kirjoitan ne paperille, sillä siitä ne on helpompi nähdä. Saatan jopa löytää yllätyksiä listalta. Listalla ovat hyvät asiat, joista voin olla kiitollinen.

Kiitollisuuspäiväkirja on hyvä tapa kerätä elämän helmiä pahan päivän varalle. Jos kirjaan päivittäin ylös 3 asiaa, listallani on kolmen kuukauden kuluttua 90 hyvää ja kaunista asiaa elämästäni. Jos kirjaan päivittäin 5 asiaa, kolmen kuukauden päästä niitä on jo 150. Huonon päivän sattuessa voin selailla päiväkirjaani ja todeta: “Elämä on oikeastaan aika ihanaa”

Elämän lakien mukaan se, mihin keskityn, lisääntyy. Keskittymällä listaamiini hyviin asioihin pystyn kääntämään negatiivisen oravanpyörän positiiviseksi. Hyvät asiat lisääntyvät kuin itsestään.

3. Mihin haluan mennä?

Kun tiedän, missä olen, minun pitää selvittää, minne haluan mennä. Jokaisella meillä on unelmia ja se on hyvä. Niitä todella tarvitaan, sillä muuten ajalehtisin elämässäni holtittomasti sinne tänne.

Mihin unelmani perustuvat? Mitkä ovat motiivini unelmien takana?

Kestävät ja elämää ylläpitävät, vahvistava ja kunnioittavat unelmat perustuvat niihin asioihin, jotka ovat minulle aidolla tavalla tärkeitä, arvoihini:

• perheen yhdessäolo
• lähimmäisten auttaminen
• luonnon suojeleminen
• oma vapaus

Lista on loputon ja jokaisella omanlaisensa. Aidon motiivin tunnistaa siitä, että sen ajatteleminen tuntuu hyvältä. Keho on rento ja mieli tyyni. Tiedän ja tunnistan totuuden unelmani takana.

Unelmointi on tärkeää myös siksi, että unelmien avulla luon uutta. Elämän lakien mukaan kaiken sen, minkä pystyn kuvittelemaan, pystyn myös saavuttamaan, kunhan olen valmis tekemään tarvittavan työn.

4. Lähden liikkeelle

Kaikki tähän asti on tapahtunut sisälläni tai minun ja muistilehtiöni välillä. Miten sitten pääsen perille?

Joskus minulle tulee pakokauhu, kun pitäisi ruveta toteuttamaan unelmia, sillä usein se merkitsee muutoksia vallitseviin olosuhteisiin. Siksi on tärkeää, että se, miten lähden kulkemaan kohti unelmaani tapahtuu itselleni sopivilla askeleilla. Joku on valmis ottamaan suuria askeleita ja riskejä. Joku toinen taas tuntee olonsa turvalliseksi ottamalla pieniä askeleita. Askeleiden mitalla ei todellisuudessa ole väliä. Vain se merkitsee, että otan niitä askeleita.

Kaikista tärkein askel on ENSIMMÄINEN. Tärkeää on aloittaa, lähteä liikkeelle, vaikken aivan tarkkaa tietäisikään, miten homma tulee etenemään.

Onnistumisten myötä askeleiden pituus saattaa kasvaa ja matkavauhti lisääntyä.

5. Tarkistan suunnan säännöllisesti

Varmistaakseni, etten eksy uudelleen, minun täytyy tarkistaa sijaintini ja suunta aika ajoin, erityisesti silloin, kun tulen risteyskohtiin.

Päivittäin joudun tekemään valtavan määrän päätöksiä. Osa on arkisia päivän päätöksiä ruokaostoksista, mitä laitan aamulla päälleni jne. Osa liittyy elämän suunnan ylläpitämiseen.

Millaisilla asioilla täytän kalenterini? Teenkö joka päivä edes jotain pientä unelmieni eteen? Perustuvatko päivittäiset valintani arvoihini?

Joku viisas on sanonut: ” Kun suunta on oikea, minun tarvitsee vain kävellä eteenpäin.”

Ja kas kummaa, jonakin päivänä huomaan, että unelmani on toteutunut.

Toisaalta jossain kohtaa saatan myös todeta, ettei se nyt niin välttämätöntä olekaan saavuttaa unelmaani. Tärkeintä on ollut nauttia elämäni jokaisesta hetkestä.

Vanhat mallit on aika korvata paremmin toimivilla

Tiistaina 13.8.2013 aamulla ennen töihin lähtöä

Pinnistely ja kontrollintarve juontaa juurensa vanhoihin virheellisiin ja sitä kautta haitallisiin tunne- ja ajatusmalleihin, joita olen monien elämieni aikana tietoisuuteeni ladannut erilaisten elämän kokemusten kautta. Sitä mukaa, kun puhdistan ja muutan noita malleja, ryhdyn elämään minun omaa ja minulle oikeaa elämää. Minulta poistuu tarve selitellä ja puolustella valintojani. Tiedän, että kaikki tapahtuu tarkoituksella ja se tarkoitus on rakkaudellinen potku persauksiin kasvun puolesta matkalla kohti totaalista anteeksiantamista ja ylösnousemusta.

Sitä mukaa, kun puhdistan ja muutan vanhoja malleja, voin antaa ihmisten olla sitä, mitä he ovat. Minulla ei ole tarvetta muuttaa heitä, sillä hyväksyn itseni juuri sellaisena, kuin olen, ja siksi hyväksyn myös heidät juuri sellaisina kuin he ovat. Annan valoni loistaa ja tunnen varjoni. Sielussani soi rauha ja pyhyys.

Mieli usein haluaa pitää kiinni vanhoista malleista, vaikka ne aiheuttavatkin tuskaa ja kärsimystä. Ne ovat tuttuja ja turvallisia. Niistä luopuminen tuntuu pelottavalta. Voin kuitenkin vakuuttaa, että se riski turvattomuudesta kannattaa ottaa, sillä palkintona on autuus.

Vanhasta irtipäästäminen tapahtuu sisälläni. Ensi alkuun ei minkään ulkoisesssa tarvitse muuttua. Tarvitaan vain hienovarainen muutos sisäisessä maailmassani, se riittää, kenenkään ei tarvitse tietää. Ulkoinen muutos tapahtuu vähitellen sisäisen muutoksen ja vanhasta irtipäästämisen seurauksena.

Ulkoisen maailman draama ja traumat ovat ohjaavia voimia, jotka työntävät minua kohti tuota sisäistä muutosta. Ne työntävät minua kuin suppiloon, joka painaa minut sen neulansilmän läpi, jonka Raamattukin lupaa johtavan Taivasten valtakuntaan.

Samoin kuin fyysisessä kuolemassa ihminen ei saa täältä maallisesta mitään mukaansa, samoin tuon neulansilmän läpi kulkeminen edellyttää, että kaikki vanha pitää jättää taakse. Siitä neulansilmästä ei mahdu läpi mikään, mikä perustuu johonkin muuhun kuin aitoon puhtaaseen rakkauteen. Kun olen suostunut luopumaan kaikesta epäaidosta minussa, neulansilmän läpi pujahtaminen käy helposti, vaivattomasti ja kivuttomasti itselleni ja rakkailleni. Ja kärsimys on poissa iäksi.

* * *

Yllä olevan kirjoituksen innoittamana kirjasin ylös saman päivän aikana muutamia irtoajatuksia.

1. Koska en pysty katsomaan omia vajavaisuuksiani hyväksyen, etsin vaikka väkisin vajavuuksia toisista, jotta he näyttäisivät minua huonommilta tai heikommilta. Siten minä saan tyydytyksen ja oikeutuksen olla näkemättä omia varjojani ja oikeutuksen olla muuttumatta, kasvamatta. Kasvaminen kun yleensä tapahtuu kivun kautta.

2. Egon ansa: kun olen tottunut saamaan tekemisiini ja kysymyksiini äreän vastauksen, olen yhtäkkiä pettynyt, kun saankin ystävällisen vastauksen. Huomaan ajattelevani, että pahus sentään, en voikaan olla vahingoniloinen siitä, että oma rauhallisuuteni ja reagoimattomuuteni saa toisen ärtyneeksi.

3. Ihminen, jolla on hyvä itsetunto, ei tunne tarvetta olla ilkeä muille. Hän tietää, että on riittävän hyvä juuri sellaisena kuin hän on. Hänen ei tarvitse lyödä muita lyttyyn korostaakseen itseään. Koska hän on hyväksynyt omat vajavaisuutensa, hän pystyy katsomaan myötätuntoisesti toisten vajavaisuuksia. Pyydettäessä hän auttaa, neuvoo ja opastaa mielellään.

Hyvä itsetunto = tuntee itsensä läpikohtaisin = hyväksyy itsensä vajavaisuuksineen.

Istun ja odotan

9.7.2013

Istun. Istun, kun en muuta voi. Sisintäni korventaa odotus. Odotan ja samaan aikaan en ole varma, haluanko odottamani toteutuvan. Entä jos lumous haihtuu sen myötä, kun odotukseni palkitaan? Silti se, mitä odotan, antaa minulle voimaa. Voimaa jatkaa ja jaksaa päivien läpi, vaikka tuntuu, etten näe mitään. Haluaisin niin olla tuolla kaukana. Minulla ei ole siellä mitään mutta samalla siellä on kaikki.

Viimeisessä kuolemassa vain pelko kuolee

6.7.2013

Otsikon lause pauhaa päässäni. Olin lukenut sen joitakin viikkoja sitten jostain.

Elämän käsittämättömien mysteerien edessä ja rankkojen fyysisten stressireaktioiden keskellä tuo lause kaikuu koko ajan voimallisemmin pääni sisällä. Sitten oivalsin, kuinka totta se onkaan. Kun jokainen soluni ja sieluni takanurkka on valaistu ja putsattu peloista, on saavutettu viimeinen kuolema. Siitä alkaa ikuinen elämä.

Kun pelko on kuollut, ei fyysinen kuolema ole enää kaiken loppu vaan uuden syklin alku. Ajattelen, että sieluni vaihtaa kulkuneuvoa, autoa. Tällä hetkellä autoni on tämä fyysinen keho. Kun vaihdan autoa, siirryn henkikehoon. Sitten taas vaihdan autoa ja synnyn uuteen fyysiseen kehoon. Yhä uudelleen ja uudelleen. Ja kaiken aikaa elämä jatkuu. Se jatkuu ikuisesti.

Elämän karu lyhyys

Junassa matkalla etelään 29.6.2013

Haluan kirjoittaa, tunnen suorastaan pakottavaa tarvetta kirjoittaa. Samaan aikaan kuitenkin en halua kirjoittaa. Sanat tappavat sen tunteen, joka on sisimmässäni juuri nyt. Tunne on varmuutta siitä, että olen tekemässä oikeita ratkaisuja. Tunnetta, että nyt tiedän, mihin kuulun ja mikä on paikkani. Siitä syntyy rauha. Sisälläni on tieto, miten kaikki asiat loksahtavat paikoilleen nätisti ja vaivattomasti.

Ajatukseni eksyvät välillä muihin juttuihin ja heti tunnetilani muuttuu, tilalle tulee jännitys, huoli. Kuinka nopeasti olotilat muuttuvatkaan, ajattelen. Ajatus muuttuu, tunnetila muuttuu. Palaan takaisin rauhaan.

Kiitollisena lähetän ajatuksen sille fb-kaverille, joka jakoi seinällään ajatuksen “Sinulle annetaan aina kaikki, mitä tarvitset juuri oikeaan aikaan, kun sitä tarvitset (vapaasti suomennettuna).

Tämä ajatus on nyt toiminut minulla magneettina, joka vetää minut tähän läsnäolon hetkeen, pois murehtimasta tulevia tai menneitä. Tässä hetkessä minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Mietinpä minä tahansa ajan hetkenä asiaa minulla on kaikki, vaatteet päälläni, koti, ruokaa vatsan täytteeksi, työtä tai muuta tekemistä. Löydän monta asiaa, joista olen onnellinen ja kiitollinen.

Voi olla, ettei minulla ole rikkauksia, rahalla mitaten. Mutta minulla on hyviä ystäviä, tarpeeksi asioita täyttämään perustarpeeni, rauha sydämessäni ja monia muita, joita ei voi edes rahalla mitata.

Huomaan kuitenkin, että tästä hetkestä puuttuu sielu, se ei tunnu hyvältä. Tämä teksti ei synny sellaisen ajatusvirran purkautumana kuin yleensä kirjoitukseni valuvat paperille. Jään pohtimaan syytä tähän. Ehkä turhaan, ehkä se tuottaa tuloksen. Joskus vain on sellainen päivä, että homma kulkee tahmeasti. Mutta sekin on hyvä päivä ja niitäkin tarvitaan, jotta voin arvostaa virtaavia päiviä.

Ilman valoa ei ole varjoja ja päinvastoin. Molemmat tarvitaan, jotta elämästä tulee täydellinen. Niin kuin tarvitaan yö ja päivä, vuodenajat, mies ja nainen…………

Elämän karu lyhyys

Ystävä ei vastaa soittoihin. Paikalle mennään eikä hän avaa ovikellon soittoon. Kyllä hänen pitäisi olla kotona. Kutsutaan huoltomies. On pakko soittaa poliisi, koska ei olla sukulaisia eikä perhettä. Pahin kaivelee mieltä, eihän se voi olla totta. Poliisi menee sisään, missä odottaa karu totuus. Ystävä on nukkunut pois. Vielä nuori, tuskin 50-vuotias. Miten kaikki on oikein tapahtunut?

Siinä hän nukkuu levollisen näköisenä, melkein hymyillen. Ikään kuin hän olisi onnellinen siitä, että on päässyt pois. Ehkäpä hän onkin.

Tässä kohtaa tajuan, kuinka vähän mikään materiaalinen merkitsee. Mitään en täältä mukaani saa, kun on aikani siirtyä toiselle puolelle. Mutta jos olen elänyt elämäni kuunnellen sydämeni laulua ja hiljaista ohjausta, voin kuolla tyytyväisenä ja hymy huulillani. Olen valmis lähtemään milloin vain. Voin nauttia siitä kaikesta hyvästä, mitä elämä minulle tarjoaa. Kuolemani hetkellä en kadu mitään. Lähden hymy huulillani.

Sisäinen levottomuuteni ja kirjoittamisen tarpeeni laantui, olin löytänyt tämän päivän punaisen langan.

Käki kukkuu uutta kevättä

Äkässaivolla 28.6.2013

Käki. Kuulin sen heti, kun pysäköin pyöräni Äkässaivon kierroksen ilmoitustaulun luokse Kittilään menevän tien varrella. Sen kukunta oli jotenkin merkittävä heti alusta lähtien. Mitä lähemmäksi tulin Äkässaivoa, tuota vanhaa seitojen palvomispaikkaa, sitä voimakkaampana kuului käki. Ikään kuin se olisi kutsunut minut seitakansan luokse.

Laitoin tulet tulipaikalle, osin siinäkin toivossa, että savu karkottaisi sen rajattoman hyttysjoukon, joka pyöri ympärilläni ja joka tervasta ja hyttyshatusta huolimatta tuntui syövän minut elävältä. Oli tulesta jotakin apua, sillä uskalsin raottaa hyttyshattuni verkkoa eväiden syönnin ajaksi.

Koko ajan mietin, miksi olen täällä. Olihan retkisuunnitelmani aamulla ollut vielä aivan toisenlainen. Alkuviikosta kyselin shamaanimatkani tarkoitusta. Vastauksena oli, että kyseessä on muodonmuutos ja yhteys eläinmaailmaan. Kotiin palaisi eri ihminen kuin juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina starttasi auton kotipihalta.

Se, miten Lapin luonto koskettaa sieluun syvälle, on mahdollista tietää vain oman kokemuksen kautta. Kun maastossa kulkee hiljaa itsekseen vailla aikataulua, vailla sen suurempia tavoitteita kuin vain olla, saa kosketuksen johonkin, mitä kaupungissa on vaikea, usein mahdoton, koskettaa. Ympärillä on vain luonnon lempeitä, pehmeitä äänia ja nuotiotulen rätinä. Olen osa tätä kaikkea.

Käki oli ollut pitkään hiljaa ja nyt se aloitti kukuntansa uudelleen, aivan kuin merkiksi, että tervetuloa takaisin todellisuuteen.

Todellisuuteen? Mikä onkaan todellisuus? Onko se se kaupunkielämä, joka juuri tällä hetkellä tuntuu kuin usvaan hukkuneelta kaukaiselta unelta vai onko todellisuus se olotila, jonka olen tällä viikolla saavuttanut täällä tunturissa. 

Sielussani vallitsee syvä rauha, mieleni on tyyni. En kaipaa mitään, mitä minulle ei juuri nyt ole repussani mukana.

Totuus taitaa piillä tässä.

Käki on siirtynyt kauemmas kukkumaan. Tämän shamaanimatkani tarkoitus on ollut tutustuttaa minua todelliseen feminiiniseen voimaani, joka on ollut kätkettynä syvälle sieluni uumeniin ja jonka on nyt aika avautua ja puhjeta täyteen kukoistukseensa. Voiman laatu on vastaanottavaisuus, avoimuus, auttaminen. Matka on täyttänyt tehtävänsä mallikkaasti.

Käki kukkuu uutta kevättä.

Goblin ja kymmenykset Elämälle

25.6.2013

On tiistai. Koko aamun on kaikunut päässäni, ettei päämäärä ole tärkeintä, minun ei tarvitse päästä perille. Perille tarkoittaa tänään nousemista Pirunkuru ylös ja kulkemista Tahkokurun laavun kautta takaisin.

Matkatoverikseni tämän päivän retkelle sain Goblinin (suom. haltija, hiisi, peikko, menninkäinen, tonttu, maahinen), joka tällä kertaa symboloi loukattua ihmisegoa.

Pakotettuna pysähdyin, kun löysin sopivan paikan Kesänkijärven rannasta. Siinä oli joku aikaisempi kulkija pitänyt nuotiota, aivan veden äärellä. Ja kuin tilauksesta siinä oli myös kelolauta, joka soveltui istuimeksi ja myöhemmin myös vuoteeksi.

Istuskelin ja makoilin siinä auringon ja tuulen hyväillessä ihoani, vain parin kilometrin päässä siitä paikasta, mihin jätin polkupyöräni odottamaan kierrokseni päättymistä. Sisälläni pakotti, pitää lähteä nousemaan. Samaan aikaan kaikuivat sanat, ettei tarvitse päästä perille.

Vain muutama ihminen kulki ohitse, he eivät välttämättä edes huomanneet minua, sillä lepopaikkani oli sen verran sivussa pääpolulta. Korpit huutelivat ja päästelivät mitä erikoisempia ääniä, mitä ei voinut tunnistaa eläin- tai ihmisääneksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että äänilähde ei voinut olla mikään muu kuin korppi. Muistan kuulleeni, että korpit ovat varsin älykkäitä ja oppivat jos jonkinmoisia ääniä.

Siinä kelopenkillä maatessani mietiskelin siis Goblinia, loukattua egoa. Miksi se annettiin minulle tänään matkakumppaniksi? Jotenkinhan sen täytyy liittyä tarpeeseesi ja pakonomaiseen yritykseeni hallita elämääni ja viedä sitä väkisin haluamaani suuntaan. Rajoitanko silloin Elämän salaisten voimien mahdollisuuksia vaikuttaa elämässäni ja ohjata sitä kohti tuntematonta. Tuntematonta, joka kuitenkin on sieluni syvin toive ja innoitukseni lähde…

Jäin ajatuksiini. Jonkin tovin jälkeen mieleeni nousi toinenkin asia: kymmenykset.

Pyhät kirjoitukset kautta vuosituhansien ovat kehottaneet meitä hyväntekeväisyyteen ja jakamaan omastamme vähäosaisempien hyväksi. Mutta mitä ovat kymmenykset Elämälle? Anna minuutti tunnista, tunti päivästä, päivä viikosta, viikko kuukaudesta, kuukausi vuodesta, vuosi vuosikymmenestä, vuosikymmen vuosisadasta…..Anna mitä ja kenelle?

Anna aikaasi Elämälle. Pysähdy, anna hetki elämästäsi ja katso, mitä Elämä tarjoaa sinulle takaisin. Katso ja hämmästy.

Näistä aatoksista havahduin, ajankulku oli hämärtynyt, menettänyt merkityksensä. Oivalsin, että olin saanut olla rauhassa - myös hyttysiltä, mäkäriltä ja paarmoilta. Kiitos!

Egoni olisi raahannut minut väkisin tunturiin mutta onneksi nuo päässäni kaikuvat sanat veivät voiton. Ja tiedätkös mitä? Kun iltauinnin jälkeen istuin tuvan terassilla lempeän iltatuulen “syleilyssä” saatoin ilolla todeta, että olinpas saavuttanut tämän päivän tavoitteeni: olin noussut Pirunkurun ylös ja istunut tulilla Tahkokurun laavulla.

Tätä se taisi Goblin minulle viestittää. Mitättömät, turhalta tuntuvat sivuhaarat matkallani päämäärääni ovat kokonaisuuden kannalta tärkeitä yksityiskohtia, sillä ilman niitä matkani ei olisi täydellinen.

Viesti Maitreyalta

16.11.2011

Maitreyan käsi työpöydällä kutsuu vastaanottamaan viestiä.

“Lapseni, ole levollisin mielin. Olen kanssasi. Ohjaan polkuasi. Et voi astua harhaan.” Puhuja on valon keskellä hahmo, joka ilmentyy sekä miehen että naisen energiana. Valo kutsuu minua seuraamaan. Tai oikeammin se valaisee polkuni niin, että näen sen selkeästi.

Tehtäväni on lähteä liikkeelle. Minua kehotetaan siihen lempeästi ja painostamatta. Kaikki on valmista. Tie on silotettu ja valaistu.

Mikä minua estää etenemästä? Tiedän polun olevan oikea ja minun. Silti jalkani ovat kuin liimatut alustaan.

• Jonkinlainen pelko valtaa minut. Sydän kutistuu, kurkussa on pala. Kauhua.

“Pöytä on katettu. Astu pöytään, kun olet valmis.”

• Kaikki on siis kiinni minusta itsestäni. Antaudun pelolle ja estoilleni. Toivon sen antaumisen löystävän kahleet. Edes sen verran, että pääsen liikkeelle.

Lähtölaskenta on alkanut. Jäljellä on vain minä ja suhteeni Jumalaani, joka olen Minä Itse.

Kiitos-kiitos-kiitos.

Viimeinen rukoukseni

Tässä seison. Yksin.

Elämäni tärkeimmän päätöksen edessä.
Enkelit ja auttajat ovat kulkeneet rinnallani
tukien matkaani, vahvistaen uskoani ja luottamustani.
Nyt he ovat siirtyneet kauemmas, tehneet tilaa minulle.
Heidän rakkautensa on edelleen läsnä.

On kuitenkin minun aikani nousta omille siivilleni.
Kannan täyden vastuun elämästäni ja sen tapahtumista.
Ymmärrän voimani elämäni luojana.
Magnetisoin elämäni ja vedän puoleeni kaiken sen ihanuuden, jonka tiedän jo olevan minun.

Voimani kasvaa kasvamistaan.
Nousen, nousen, nousen….
Aluksi haparoiden, koko ajan vahvistuen.
Jihuu - siipeni kantavat ja ne nostavat minut korkeuksiin.
Kauas sinne, minne olen aina halunnut.

Yksinkertainen rukoukseni kiirii maailmankaikkeuden halki.
Sydämeni nöyrä huokaus - Kiitos.

Valaistumisen lyhyt oppimäärä

Tiedostaminen on kaiken a&o, avain valaistumiseen. Valaistuminen on Jumalaksi tulemista. Joku viisas on sanonut, että ihminen ilman egoa on Jumala. Jumalaksi tuleminen on egosta luopumista.

Tulemalla tietoiseksi kaikesta, mitä ja mikä minussa liikkuu, opin tuntemaan itseni läpikotaisin. Pystyn silloin hallitsemaan kehoni, tunteeni sekä tietoisen että alitajuisen mieleni.

Kun tunnen itseni täysin, hyväksyn itseni täysin. Silloin hyväksyn myös koko ihmiskokemukseni täysin - asiat, tapahtumat ja ihmiset, jotka kohtaan matkallani. Tiedän kaiken tarkoituksellisuuden.

Kun teen tietoisesti kaiken sen, mitä teen, teen vain rakkauden tekoja, puhun vain rakkauden sanoja, tunnen vain rakkautta, myötätuntoa ja iloa. Kun olen tietoinen, lepään levollisena hetkessä. Tiedän, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin, kaikki on aikataulussa. Teen aina oikeita asioita oikeaan aikaan oikeiden ihmisten kanssa. Kaikki on.

Kun olen tietoinen, ymmärrän, että totuus on alati muuttuva ja liikkeessä siihen asti, että se saavuttaa lopullisen päämääränsä, ikuisen muuttumattomuuden, autuaan tyhjyyden, josta kumpuaa uusi alku.

Etsi siis itsellesi se keino, joka parhaiten sinulle sopii tullaksesi tietoiseksi kaikesta.

Pieni satu läsnäolon ihmeestä

Olipa kerran tyttö, sanotaan häntä vaikkapa Jaanaksi. Hän oli saanut syntymälahjakseen kyvyn rakastaa syvästi, tuntea aitoa myötätuntoa sekä aistia herkästi muiden ihmisten tunne- ja mielentiloja.

Kasvaessaan aikuiseksi Jaana oli kuitenkin unohtanut nämä synnynnäiset lahjansa. Maailma oli häntä pyöritellyt ja riepotellut haasteesta ja taistelusta toiseen. Vähitellen hänestä oli tullut kärttyisä ja iloton aikuinen. Hän murehti kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Erään joulun lähestyessä Jaana oli jälleen kovin kärttyisellä tuulella, kun hänen puolisonsa pyysi Jaanaa istumaan vierelleen sohvalle. Mies otti Jaanaa kädestä kiinni sanomatta sanaakaan. Hän oli läsnä Jaanan ärtymykselle, hyväksyi Jaanan juuri sellaisena kuin hän sinä hetkenä oli. Tämä hetki herätti Jaanan muistamaan omat luontaiset kykynsä. Hän tunsi syvää kiitollisuutta miestään kohtaa siitä lahjasta, jonka tämä oli Jaanalle antanut.

Jaana etsi itselleen opettajan, jonka johdolla hän rupesi opettelemaan läsnäolontaitoa. Vähitellen Jaana oppi rakastamaan itseään ja hän avautui rakastamaan myös muita ihmisiä ja asioita uudella paljon syvällisemmällä tavalla. Jaana oppi tuntemaan myötätuntoa ja hän tunsi olevansa osa suurempaa, ihmeellistä kokonaisuutta. Osa ihmiskuntaa, luontoa ja kaikkea, mikä ympäröi häntä.

Näin kun Jaana oppi muistamaan omat synnyinlahjansa ja vahvisti niitä harjoittelulla, hän pystyi auttamaan itsensä lisäksi myös läheisiään löytämään elämäänsä lisää onnellisuutta ja rauhaa.

Isänpäivän aamuna

Isänpäivänä 2011

Keittiön pöytä ikkunan äärellä. Olen istunut tässä usein ennenkin. On isänpäivän aamu. Katson kadulle ikkunasta avautuvaa maisemaa. Kauneus on lähes käsinkosketeltavaa. Isot puut - muistaakseni lehmuksia - seisovat tummina, lehdettöminä, rauhallisina. Vastapäiset talot näkyvät puiston toisella puolella, kun puut ovat karistaneet lehtensä ja siirtyneet talviunilleen.

Radiossa soi vanhat 80-luvun hittibiisit. Ne vievät minut muistoissani nuoruuteeni, discojen hitaisiin kaulailuihin. “Nothing´s gonna change my love for you… I love you”. Silloin lauloin laulua osoittaen sen jonnekin toivoen prinssin saapumista. Nyt tunnen rakkauden joka puolella, kaikessa siinä, mitä minulla on.

Vain muutama ihminen kävelee kadulla ja vielä harvempi auto on liikkeellä. Kenelläkään ei ole kiire minnekään. Ystäväni, isä, harmittelee pöydän toisessa päässä sitä, miten harvoin on enää sellaisia hetkiä, kun kellään ei ole kiire minnekään. Ihmiset tohottavat ja rynnivät. Mahtavatko edes itse tietää, mihin heillä on kiire? Ystäväni lähtee lapsensa partiokirkkoon, poika antaa sudenpentulupauksensa. Isä on ylpeä pojastaan.

Jään istumaan pöytään, hittibiisien soidessa radiossa. Nuori nainen koputtaa suljetun ravintojan oveen, on varmaan menossa töihin. Punatakkinen nainen taluttaa pientä valkoista koiraa. Äiti työntää lastenvaunuja, joissa on aniliininpunainen sadesuoja. Kevyt tuuli heiluttaa lehmusten paljaita oksia.

Kaikki on hyvin. Kaikki lepää Olemassaolossaan. Intensiivinen aamuhetki tuntuu olevan päätöksessään, kun radiosta tulee kello 11 uutiset. Balin prostituoiduista 25% on HIV-positiivisia… Elämän toinen puoli lävähtää tajuntaani. Keskityn taas hengittämään syvää, rauhallista vatsahengitystä ja saan yhteyden onneni lähteeseen, Olemassaolooni. Kaikki on jälleen hyvin, niin kuin aina.

Seepra on kaunis eläin

Seepralla on raidat, mustat ja valkoiset. Samoin minussa on kahden värisiä raitoja, fyysisiä (maailmallisia) ja henkisiä (jumalallisia). Rakastan raitojani.

Rakastan ihmisyyttäni, ihmisenä olemista, niitä hyveitä, vahvuuksia ja lahjakkuuksia, joita olen hankkinut elämäni varrella. Mutta myös niitä ei-niin mairittelevia puolia itsestäni, sillä ne tarjoavat minulle kontrastin osatakseni arvostaa vahvuuksiani.

Luonteenpiirteillä ja ominaisuuksilla, kuten kaikilla asioilla, on aina kaksi puolta. Jokaisen paheen kääntöpuoli on hyve. Kun tulen tietoiseksi kehityskohteistani, tulen tietoiseksi niiden kääntöpuolella olevasta hyveestä tai vahvuudesta. Voin siis kääntää “tappion voitokseni”. Ja kasvaa ihmisenä.

Rakastan myös jumaluuttani, valoani. Tiedän, että ihmisyyteni alla olen puhdasta valoa, olen jumalan kipinä. Loistan pimeydessä majakan lailla näyttäen valoa muille kulkijoille, jotta hekin voivat sytyttää oman majakkansa valon. Yhdessä monet majakat valaisevat maailman ja kirkkaus voi nousta.

Samoin kuin seepralla on raidat, myös omat raitani - ihmisyys ja jumaluus - lomittuvat kauniisti toistensa lomaan. Molemmat ovat kirkkaita ja selväpiirteisiä. Ja mikä tärkeintä, ilman toista ei ole toista.

Rakastan itseäni kokonaisuutena. Tee sinäkin niin.

Avain unelmien toteutumiseen

Avain unelmien toteuttamiseen on aivan käsissämme, mutta miksi niin moni unelma jää unelmaksi?

Oma näkemykseni unelmien toteuttamisesta noudattaa seuraavaa kaavaa:

1.  Unelmoi rohkeasti. Kaiken, minkä voit ajatella, voit myös saavuttaa. Puhu unelmastasi ikään kuin se olisi jo toteutunut. Millainen tunne sinulla on silloin, kun olet saavuttanut unelmasi? Millainen on todellisuutesi silloin?

2.  Rakasta sitä, mitä sinulla on nyt. Hyväksyntä ja kiitollisuus rentouttavat. Rentous, jota myös luottamukseksi voi nimittää, on voimakas magneetti unelmasi saattamiseksi fyysiseen muotoon.

3.  Tunnista esteet. Suurin este unelmiesi toteutumiselle olet sinä itse, omat virheelliset ajatus- ja toimintamallisi.  Unelmasi toteutuvat sillä tasolla, kun olet valmis vastaanottamaan. Kun tunnistat ja tunnustat esteesi, ne häipyvät vähitellen kuin itsestään.

4.  Odota kärsivällisesti unelmasi toteutumista. Kaikki toiveesi toteutuvat aina, kun olosuhteet ovat oikeat. Älä pakota asioita tapahtumaan. Toimi silloin, kun tunnet siihen sisäisen kutsun ja kun tunnet olevasi valmis. Ole valmis vastaanottamaan unelmasi, jopa suurempana kuin minkä pystyit kuvittelemaan.

Kuten huomaat suurin osa tästä kaikesta tapahtuu mielessäsi, sydämessäsi, itsesi sisällä. Sukella unelmiisi ja luo itsellesi unelmiesi elämä. Onnea matkaan.

Esimerkki sisäisestä esteestä

Muutama päivä tämän tekstin julkaisun jälkeen sain kommentin tekstiini. Jätän kommentin julkaisematta mutta käytän tilaisuutta hyväkseni kertoakseni, miten se paljasti sisäisen esteeni, alitajuisen epäluottamukseni luomisprosessiani kohtaan.

Silloin kun kirjoitin tätä tekstiä, olin täysin siinä uskossa, että sekä tietoinen että tiedostamaton mieleni uskovat 100%:sesti tähän luomisprosessiin. Silloin kun näin on, en seiso omien unelmieni toteutumisen tiellä. Elämme värähtelyn maailmassa, kaikki värähtelee, sen on todistanut jo tiedekin. Oma värähtelyni määrittelee sen, mitä vedän puoleeni. Tässäkin tapauksessa vedin puoleeni tuon kommentin.

Istuin kommentin äärellä ja tuijotin sitä. En edes tajunnut, onko se positiivinen vai negatiivinen palaute. En suostunut tajuamaan lausetta: “Terrific job on this blog”, kauheaa roskaa tässä blogissa. Istuin ja hengitin, istuin ja hengitin, istuin ja hengitin. 

Lopulta suostuin myöntämään itselleni, että vedin tiedostamattoman epäluottamukseni vuoksi puoleeni tuollaisen kommentin. Kommentti kertoo minulle, että jossain syvällä tiedostamattomassa mielessäni asui epäluulo “Voisiko tämä luominen kuitenkaan toimia näin?” Jos tiedostamattani ajattelen, värähtelen tällaista epäluuloa ja epäluottamusta, on selvää, että unelmani eivät voi mitenkään toteutua.

Tein siis tarvittavan psyykkisen työni puhdistaakseni alitajuisen mieleni ja saattaakseni sen synkroniin tietoisen mieleni ja unelmieni kanssa. Tulin tietoiseksi kommentista, myönsin sen omaksi luomuksekseni, hyväksyin epäluottamukseni. Näin vähitellen tietoisuuteni sulatti alitajuisen uskomukseni ja nyt voin hyvällä mielin lähettää kiitoksen kommentin kirjoittajalle, kuka ikinä hän onkaan. Hän auttoi minua palan matkaa eteenpäin polullani.

Kuka vie?

Kesällä 2011

Olin kesätansseissa ystäväni kanssa. Yhtäkkiä kesken valssin täysin spontaanisti rupesin viemään. Se tuntui minusta nautinnolliselta. Viilettää keinutellen tanssilattian poikki. Hämmästyneenä tapauksesta ystäväni totesi:

- “Sinähän viet”.

- “Mitä sitten?”, kysyin.

- “Minut on opetettu, että mies vie.”

Jäin pohtimaan sitä, miten opetettu mielemme, omat ehdollistumisemme, etiketit, normit jne. katkaisevat elämältämme siivet.

Aito elämä syntyy spontaanisti, tyhjästä. Se on täynnä iloa ja naurua, lapsekkuutta, lapsenkaltaisuutta, uteliaisuutta, yllätyksellisyyttä, riemua.

Ja sitten tylsämielinen, kaavoihin kangistunut aikuinen meissä sanoo: “Ei noi voi tehdä, kun sääntöjen mukaan pitää tehdä näin.”

Mitä vahinkoa olisi kenellekään tullut siitä, että olisin vienyt valssin loppuun? Koska juuri sillä hetkellä tunsin sydämessäni pienen tytön riemun, tanssinriemun - ja kesätuuli hyväili ihanasti kasvojani.

Mieli - isäntä vai renki?

Ihmismieli on mahtava työkalu, jolla on voima luoda koko tulevaisuuteni, koko elämäni kokemus, kaikki se, mitä elämänpiirini sisältää.

Olen taistellut mieltäni vastaan. Olen ajatellut, että mieli on paha, mielen pitää “kuolla” tai vähintään olla ikuisesti hiljaa, koska tavoitteeni on saavuttaa sisäinen rauha ja kokonaisvaltainen jatkuva meditatiivinen tila, autuus ja pysyvä ilo.

Monen kirjan, monen meditaatioharjoituksen, monen pohdinnan ja taistelun jälkeen oivalsin viimein, mitä eroa on, jos mieleni hallitsee minua tai minä hallitsen mieltäni.

Jos annan mieleni hallita minua, olla isäntäni, olen huolissani ja murheissani siitä, mitä tapahtui eilen tai mitä ei tapahtunut eilen, tai siitä, mitä mahdollisesti tapahtuu ensi viikolla. Kun mieleni on isäntä, olen aina jossain muualla kuin tässä. Ja missä on kaikki? Missä on elämä? Tässä. Kun mieleni on isäntä, hukkaan elämäni, sillä todellinen elämä on se, mitä minulla on juuri nyt, juuri tässä. Mitään muuta ei ole, ei kertakaikkiaan.

Olen syntynyt tähän fyysiseen kehooni ja tähän fyysiseen maailmaan Suomen kamaralle. Miksi antaisin mieleni hallita elämääni ja siten tehdä elämästäni myrkkyä. Yhtä hyvin ja samalla vaivalla, yhtä suurella määrällä energiaa  voin asettaa mieleni siihen asemaan, mihin se oikeasti on luotu, palvelemaan sieluani ja elämääni. Yhtä helposti luon ajatuksillani itselleni kurjan elämän kuin runsaan, yltäkylläisen, iloa pursuavan, rakkauden täyteisen ja nautinnollisen elämän.

Kun asetan mieleni palvelijakseni, minun ei tarvitse vastustaa sitä ja energiani vapautuu meditaatioon. Voin saavuttaa jatkuvan meditaativisen tilan ja silti nauttia fyysisen elämäni runsaudesta. Niin meidän on alunperin ollut tarkoituskin elää - nauttien.

Tietää ja tietää

Voin tietää mielelläni tai voin tietää sydämelläni.

Kun tiedän mielelläni, suljen monia mahdollisuuksia pois. Suljen ehkä myös johdatukseni aistieni ulkopuolelle. Kuljen laput silmillä kohti päämäärää, jonka ehkä huomaan olevan väärä, kun joskus pääsen perille.

Tietoa voin hankkia lukemalla, kuuntelemalla kanssaihmisiäni - ystäviä ja asiantuntijoita, ja järkeilemällä. Ei siinä tietysti ole mitään pahaa, varmasti saan paljon hyödyllistä tietoa, informaatiota. Mutta jollain tapaa se on jähmettynyttä.

Kun tiedän sydämelläni, intuitiivisesti, jätän kaikki portit auki, kaikki mahdollisuudet ovat valittavanani. Voin joka hetki valita sen, mikä tuntuu sillä hetkellä parhaimmalta ja kutsuu minua eniten.  Kuulen sisäisen ohjaukseni hyvin ja selkeästi.

Sydämeni tieto, sydämeni viisaus, on elävää ja juuri minulle tarkoitettua, juuri siihen tilanteeseen sopivaa. He on helppoa, lempeää, pehmeää ja ennen kaikkea se on rakastavaa ja hyväksyvää. Kun kuuntelen sydämeni laulua, tunnen olevani onnellinen, missä ikinä olenkin ja mitä ikinä teenkin. Olen aina oikeassa paikassa.

Kun sydämeni ohjaa minua, en ole jääräpäisesti  kiinnittynyt joihinkin päämääriin vaan olen valmis tarvittaessa muuttamaan kurssia. Silloin kiitän kaikesta siitä, mitä edellinen suunta on minulle opettanut ja jatkan matkaani uuteen suuntaan luottavaisena ja tietoisena siitä, että askeleeni on turvattu aina. Annan elämän ja sisäisen voimani virrata kauttani itseni ja ympäristöni parhaaksi.

Kun sydämeni ohjaa minua, voin levätä elämässäni tyynenä ja rauhallisena tietäen, että kaikki on hyvin. Minun ei tarvitse perustella valintojani itselleni tai läheisilleni,  minun ei tarvitse analysoida asioiden merkityksiä, syitä ja seurauksia. Toimin, kun on toiminnan aika. Lepään, kun on aika odottaa asioiden kypsymistä.

~ * ~ * ~

Mielen tieto on älykkyyttä, sen oppii yrittämällä ja opiskelemalla.
Sydämen tieto on viisautta, sen oppii pysähtymällä ja kuuntelemalla.
Molempia tarvitaan sopivassa suhteessa.
Ne kietoutuvat kauniiksi kokonaisuudeksi muodostaen elämän virtaaman.

Haluan!

Haluan tuon paidan, haluan tuon auton, haluan tuon työn, haluan tuon miehen/naisen, haluan tuon, haluan, haluan, haluan……

Mitä tapahtuukaan kun olen saanut haluamani. Se ei enää kiinnostakaan. Rupean haluamaan jotain muuta. Jännitys syntyy siitä, että haluan jotain, mitä minulla ei ole. 

Mitä se jännitys on? Odotuksen ja haluamisen jännitys saa minut tuntemaan, että olen elossa. Mikä on tämän viesti? En elä hetkessä, elän jossain tulevaisuudessa. Tai jos kaipaan jotain, mikä ei enää ole minun, silloin elän menneisyydessä.

Voisinko siis olla tyytyväinen siihen, mitä minulla on juuri nyt? Voisinko tuntea tyydytystä nykyhetkestä? Kun pystyn siihen, olen onnellinen AINA.

Voisinko unelmoida ilman haluamista? Voisinko huokaista ilmoille unelmani ja toiveeni, vain huokaista ja päästää irti. Ja luottaa siihen, että unelmani toteutuu, kun sen aika on. Ja kas kummaa, jonain päivänä huomaisin, että unelmani on toteutunut  – sain haluamani ja itse asiassa paljon enemmän.

Hämärän huntu

7.9.2009

Istun hiljaa.

Hämärän huntu verhoaa minut kosteaan viilenevään syleilyynsä.

Sieluni yhtyy ympäröivään, elävään tyyneyteen.

Minä ja Elämä sulaudumme yhdeksi, ikuisuudeksi.

Sijoitusyhtiö nimeltä Elämä

3.9.2009

Annan ilolla, vastaanotan runsaudella, kiittäen kaikista lahjoista, joita Elämä minulle haluaa ojentaa.

Olin messuilla, jossa otin hoidon. Hoitajalla oli vapaaehtoinen hoitomaksu. Maksoin hänelle 10 euroa saamastani näytehoidosta. Pari päivää myöhemmin hoitolassani oli asiakas, joka osti myyntihyllystäni kirjan, jonka hinta oli 29 euroa. Hän antoi kouraani 40 euroa sanoen, että se on tasaraha. Kiitin kauniisti.

Seuraavana päivänä yhtäkkiä tajusin, että ok, sain maksamani hoitorahan takaisin korkojen kera. Laskin: 10 euroa + 1 euro korkoa = 10% korko kahdessa päivässä. Se tekee yli 1800% vuodessa, ja vieläkin enemmän, jos laskee korolle korkoa. Luulenpa, ettei mikään muu sijoitusyhtiö kuin Elämä pysty tarjoamaan samaa korkotasoa millekään sijoitukselle.

Rakasta vihaa ja pelkoa

29.7.2009

Näe rakkautta kaikkialla, myös vihassa ja pelossa. Ihminen, joka vihaa tai pelkää, kaipaa erityisen paljon rakkautta. Rakkaus tuo valon vihaan ja pelkoon, sillä niissä on kyse vain valon puuttumisesta. 

Älä siis arvostele tai tuomitse lähimmäisesi vihaa tai pelkoa, vain huomioi se ja lähetä hänelle mielessäsi tai konkreettisesti rakkautta vielä vähän enemmän kuin yleensä. 

Joku viisas on sanonut: rakasta silloin eniten, kun toinen sitä vähiten ansaitsee. Näin toimimalla lisäät valon määrää planeetallamme ja helpotat monen elämää.

Soturin tie

27.7.2009

Heimopäällikkö Josefia kanavoinut John Cali (www.greatwesternpublishing.org), vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Soturin tie on yksinkertainen. Kuten olette usein kuulleet minun sanovan, se on ehkä yksinkertainen, mutta se ei ole aina kuitenkaan helppo. Tänään haluaisin antaa teille muutaman yksinkertaisen ohjenuorani “tiesäännöistä”. Ja se on soturin tie.

Soturi puhuu aina omaa totuuttaan - riippumatta olosuhteista.

Soturi on täysin irti siitä, mitä toiset ajattelevat ja sanovat hänestä. (Tämä on ehdottoman välttämätöntä, jos hän aikoo huomioida ensimmäisen säännön.)

Soturi tekee aina parhaansa nähdäkseen jumaluutta kaikessa, mitä on. Näin hän ei koskaan halua omistaa, kontrolloida, manipuloida, väärinkäyttää tai hyväksikäyttää mitään Suuren hengen olentoa.

Soturi seuraa aina korkeinta polkua niin, kuin sanelee maailmankaikkeuden suurin auktoriteetti - hän itse.

Soturi luottaa täysin - ja antautuu - elämänsä virralle. Hän tietää kaiken olevan niin, kuin pitäisikin. Siksi hänen on aina luotettava täysin korkeampaan itseensä, sieluunsa, Suureen henkeen - ja antauduttava sille.

Soturi tietää kaiken rakkauden, kaiken viisauden ja kaiken voiman olevan sisällään - sydämessään, mielessään, kehossaan, sielussaan. Ei ole mitään etsittävää, ei mitään löydettävää, ei mitään paikkaa minne mennä - paitsi SISÄLLEEN.

Soturi ei ota koskaan elämää liian vakavasti maaplaneetalla. Lopulta, sehän on peliä - peliä maaplaneetan luokkahuoneessa. Ja pelien pitäisi olla hauskoja. Nauttikaa pelistä - se ei kestä ikuisesti!

Soturin sydän on aina täynnä - ja kiitollinen. Hän ei koskaan tunne puutetta eikä tyhjyyttä - paitsi silloin kun hän luo noita harhoja ihastuttuaan liikaa Suureen harhaan, ihmiskokemukseen.

Soturi tietää, että Suuri harha saa aikaan hyvin mielenkiintoisia haasteita - esim. haasteen nousta Suuren harhan yläpuolelle.

Kun soturi nousee Suuren harhan yläpuolelle, hän tietää, että tämä kokemus on sellainen, kuin sen pitäisikin olla - hän on itse valinnut sen. Ja tässä valinnassa hän muistaa tiensä takaisin valoon, Kotiin. Tämä oli alun alkaen ainoa syy valita Suuri harha.

Soturi tietää, että kaikilla hänen sisarillaan ja veljillään tällä planeetalla on sama määränpää - KOTI. Mutta jokainen saattaa valita eri polun. Ja soturi tietää tämän olevan ok! Kaikki pääsevät Kotiin - riippumatta valitsemastaan polusta. Muuten ei voi olla, sillä KAIKKI polut johtavat KOTIIN.

Soturi tuntee tuulen tien. Hän rakastaa tuulta, mutta hän tietää, ettei hän voi vangita sitä - hän ei voi omistaa sitä. Hän voi rakastaa sitä, nauttia sen läsnäolosta, loistaa sen energiassa. Mutta jos hän yrittää vangita sen, siitä tulee jotain muuta, mitä se todellisuudessa on - siitä tulee pysähtynyttä ja paikallaan olevaa ilmaa. Hän ei voi koskaan saada sitä haltuunsa täysin, ellei hän kieltäydy koskaan omistamasta sitä, ellei hän kieltäydy koskaan ottamasta sitä valtaansa. Hän voi saada sen haltuunsa vain antamalla sen olla vapaa - antamalla sen olla, mitä se on. Muuten ei voi olla. Soturin tie on tuulen tie.

Menneisyyden ja tulevaisuuden välissä

21.7.2009

Menneisyys on muokannut minusta sen, mitä olen juuri nyt. Siksi se on arvokas ja siksi olen siitä kiitollinen. Maailma on jatkuvassa muutoksessa ja se miten suhtaudun, ajattelen, tunnen ja toimin nykyisyydessä muokkaa minua siksi, mikä olen tulevaisuudessa. Mennyttä en voi muuttaa, tulevaa en tiedä. Keskityn tähän hetkeen, sillä siinä on elämä. 

˜ * ˜ * ˜

On otettava riskejä. 

Vasta silloin ymmärrämme täysin elämän ihmeen, kun annamme odottamattoman tapahtua. 

- Paulo Coelho, Piedrajoen rannalla istuin ja itkin

Olet Valo

31.5.2009

Olet Valo, anna Valosi loistaa itsellesi ja ympäristöösi. Ole osaltasi rakentamassa Taivasta maan päälle.

Alkumeri

17.5.2009

Alkumeri - paikka, jossa oleminen on ainoa totuus.
Paikka, josta kaikki oleva on noussut, noussut kuin tyhjästä, hahmottomasta.

Paikka, jossa fyysisille tuntemuksille ei ole sijaan, ne häviävät, niiden harha haihtuu. Sulaudun ympäröivään, joka ulottuu maan ääriäkin kauemmas.

Paikka, jossa yksikään ajatus ei jää elämään syntymänsä jälkeen.

Paikka, joka on ajatusten ja olojen tuolla puolen.

Paikka, jossa mieleen, ajatuksiin, tunteisiin ja fyysiseen kehoon samastuminen loppuu.

Jäljelle jää vain oleminen. Puhdas oleminen. Kaikki muu on merkityksetöntä.

Rentoutuen kohti rauhaa ja hyvää oloa

Mo­net meis­tä ih­­mi­­sis­­tä et­­si­­vät jo­­tain, kos­­ka ei­­vät ole tyy­­ty­­väi­­siä val­­lit­­se­­vaan. Useim­­mat et­­si­­vät rau­­haa, elä­­män tyy­­dy­­tys­­tä ja on­­nel­­li­­suut­­ta. Usein läh­­dem­­me ns. mer­­ta edem­­mäs ka­­laan eli et­­sim­­me tuo­­ta kaik­­kea it­­sem­­me ul­­ko­­puo­­lel­­ta. Kui­­ten­­kin to­­del­­li­­nen rau­­ha, ilo ja on­­ni löy­­ty­­vät mei­­dän jo­­kai­­sen si­­sim­­mäs­­tä.

Ke­­hom­­me on vii­­sas ja tie­­tää par­­hai­­ten, mi­­tä kul­­loin­­kin tar­­vit­­sem­­me. Ren­­tou­­tu­­mi­­nen eri­­lai­­sin kei­­noin on lois­­ta­­va ta­pa löy­­tää si­­säi­­nen vii­­sau­­tem­­me.

Ren­­tou­­tu­­mi­­sen edel­­ly­­tys on py­­säh­­ty­­mi­­nen. Kun suos­­tum­­me hil­­jen­­ty­­mään ja rau­­hoit­­umme kuu­­le­­maan it­­se­äm­­me ja ke­­hom­­me vies­­te­­jä, he­­rä­­täm­­me omat si­­säi­set pa­­ran­­ta­­vat voi­­mam­­me ja luo­­vuu­­tem­­me. Ren­­tou­­tu­­mi­­sen kaut­­ta opim­­me tu­­le­­maan läs­­nä­­ole­­vak­­si val­­lit­­se­­val­­le het­­kel­­le ja hy­­väk­­sy­­mään it­­sem­­me sel­­lai­­si­­na kuin olem­­me.

Jo­­kai­­nen meis­­tä kul­­kee omaa tie­­tään koh­­ti si­­sim­­pän­­sä rau­­haa ja vii­­saut­­ta.

Kiitollisuus

Kiitollisuus luo positiivisen kierteen elämääni. Kun muistan olla kiitollinen siitä, mitä minulla on, maailmankaikkeus palkitsee minut yltäkylläisyydellä ja saan lopulta kaiken sen, mitä haluan - ja paljon enemmänkin.

Kiitollisuus on myös paljon asennekysymys. Katselen ympärilleni ja näen jokapäiväisessä arjessani monia pieniä asioita, joista voin olla kiitollinen.

** Kiitos ensi lumesta. Lumi tuo valoa pimeyteen ja mielikin virkistyy. Vaikka tuleekin liukasta ja märkää ja pitää kaivaa talvipalttookin naftaliinista. Kiitos ensi lumesta.

** Kiitos tiaisista ja keltasirkuista lintulaudalla. Niitä seuratessa tulee hyvälle tuulelle. Kuinka huolettomina ne pomppivat ympäriinsä. Vaikka se vaatiikin sitä, että kannan selkä vääränä linnun siemeniä kotiin - ja huh, miten ne ovat kallistuneetkin. Kiitos tiaisista ja keltasirkuista lintulaudalla.

** Kiitos tulenloimusta takassa. Säästän sähköä ja lämmitän kotini puilla. Saan ihanaa pehmeää lämpöä. Vaikka se vaatiikiin hikistä raatamista sahan ja kirveen kanssa puutöiden merkeissä. Kiitos tulenloimusta takassa.

** Kiitos leivinuunista. Kuinka ihania haudutettuja laatikkoruokia voin siellä valmistaa. Vaikka se tarkoittaakin, että ruokaa saa odottaa tuplapitkän ajan. Kiitos leivinuunista.

** Kiitos rakkaista ihmisistä ympärilläni. Heiltä saan rakkautta ja lohtua, jos olen surullinen. Vaikka sitten välillä ollaankin sodassa ja sanan säilät halkovat ilmaa. Kiitos rakkaista ihmisistä ympärilläni.

Pelko

Yllättäen tunnen jännittyneisyyden täyttävän kehoni. Mistä se tuli? Mitä se on? Tunnustelen tunnetta. Se on pelkoa. Miksi? Mitä nyt pelkään? Eihän minulla ole mitään pelättävää. Yritän rauhoittaa itseni mutta olen täysin lamaantunut. En pysty tekemään mitään tai keskittymään mihinkään, vaellan vain ympäriinsä levottomana. Voin vain antaa tunteen velloa minussa.

Hengitän rauhallisesti ja yritän pysyä irti tuosta kokonaisvaltaisesta psyykkisestä kahleesta. Tiedän, etten kuole tuohon tunteeseen. Tiedän myös, että se nousee mieleni syvyyksistä. Tiedän, ettei sillä ole mitään tekemistä todellisen minäni kanssa, sillä todellinen minäni on puhdasta, muodotonta rakkautta.

Ilo

Miltä ilo tuntuu? Jokainen on varmaan nauranut joskus sydämensä kyllyydestä niin, että vatsalihakset kramppaavat. Eikö vain, ilo on poreilevaa, se kutkuttaa vatsanpohjassa, se nostaa suupielet ylöspäin, sen pehmentää ja silittää kasvojen rypyt.

Mietipä joskus, mikä tekee sinut iloiseksi? Lapsen nauru? Koiranpennun hyppely? Tiaisten sirkutus lintulaudalla? Niin, se on jotain arkista ja pientä. Ilo nousee vallitsevasta hetkestä, kun maltat pysähtyä katselemaan, kuuntelemaan, haistelemaan, maistelemaan, tunnustelemaan.

Kun itse koen todellista elämän iloa, se tunne täyttää minut niin kokonaisvaltaisesti, etten tahdo mahtua nahkaani. Tuollaisena hetkenä mikään ei pysty lamaannuttamaan minua. Voimani nousee sydämestäni. Se on ilon ja rakkauden voima.

Läsnäolo

Oletko läsnä kanssani, kysyi hän - opastajani. Miltä se tuntuu? Hetken tutkin itseäni ja vastaan. On kuin minulla ei olisi päätä lainkaan. Aivan, pääni on tyhjä ajatuksista. Mieleni on tyyntynyt. Jäljelle on jäänyt vain puhdas oleminen, läsnäolo. Läsnäolo hetkessä, elämässä.

Annan kaiken vain tapahtua, koen, en tuomitse hyväksi tai pahaksi, en sanallista. Minä olen.

Rakkaus

Is­tun opas­ta­jaa­ni vas­ta­pää­tä hä­nen ul­lak­ko­työ­huo­nees­saan. Tun­nel­ma on rau­hal­li­nen ja läs­nä­olon voi ais­tia. Kes­kus­te­lum­me ai­he kos­ket­taa sy­vim­piä haa­vo­ja­ni ja osin ka­toan kyy­nel­ten su­mun taak­se. Opas­ta­ja­ni ke­hot­taa mi­nua py­sy­mään kans­saan, kat­so­mal­la hän­tä sil­miin ja hen­git­tä­mäl­lä sy­vään.

Se rak­kaus, mi­kä hä­nes­tä vä­lit­tyy, te­kee mah­dol­li­sek­si mi­nun tun­tea ja näh­dä pie­nen ty­tön ki­pu, jo­ta olen vuo­sia kan­ta­nut si­säl­lä­ni. Se rak­kaus hy­väk­syy mi­nut sii­nä het­kes­sä tuo­mit­se­mat­ta. Se rak­kaus luo mi­nul­le tur­val­li­sen pai­kan ehey­tyä, hy­väk­syä it­se­ni ja sur­ra su­ru­ni. Se rak­kaus an­taa mi­nul­le voi­maa anteek­si­an­toon ja ir­ti­pääs­tä­mi­seen.

Tuo rak­kau­den tun­ne jää ym­pä­röi­mään ja hel­li­mään mi­nua vie­lä pit­käk­si ai­kaa is­tun­tom­me päät­ty­mi­sen jäl­keen. It­se asias­sa tuo rak­kaus ym­pä­röi mei­tä ai­na ja se on meis­sä kaikis­sa si­sään­ra­ken­net­tu­na. Mei­dän täy­tyy vain teh­dä sil­le ti­laa ja an­taa sen puh­je­ta täy­teen lois­toon­sa.

Hahtuvia - ajatuksia elämästä ja ihmisyydestä

Rak­kaus ja ilo ovat elä­mä­ni tar­koi­tus. Kun an­tau­dun elä­mäl­le, löy­dän jos­sain vai­hees­sa sen, mi­tä tu­lin et­si­mään - rak­kau­den, ilon ja ole­mi­sen. Niis­tä nou­see sy­vä kii­tol­li­suus elä­mää koh­taan.

Mi­kään in­hi­mil­li­nen ei ole elä­mäl­le vie­ras­ta. Ilo, su­ru, vi­ha, rak­kaus ja muut tun­teet te­ke­vät elä­mäs­täm­me elä­mi­sen ar­voi­sen. Suos­tu­mal­la elä­män vir­ran vie­tä­vik­si an­nam­me it­sel­lem­me mah­dol­li­suu­den kas­vaa ja laa­je­ta.