Elämä on lahja, nautitaan siitä

Elämä pitää sisällään kaiken: Ilon, surun, kiitollisuuden, syyllisyyden, häpeän, vihan, rakkauden. Syntymän, kuoleman, sairauden, paranemisen. Työn, työttömyyden, rikkauden, köyhyyden. Lapset, vanhemmat, ystävät, yksinäisyyden. Materiaalisen, henkisen, hengellisen, mentaalisen. Ylipäätään kaiken kuviteltavissa olevan. Ja totta puhuakseni myös sen, mitä en osaa edes kuvitella olemassa olevankaan.

Siis aivan kaiken.

Ja siksi elämä on jollain tapaa pyhä. Elämä on mysteeri. Ei mystinen mutta arvoituksellinen ja leikittelevä. Se on runsas.

Monet meistä haluavat elämän olevan jotain muuta kuin sitä, mitä se juuri nyt on. Kun tunnen negatiivisia tunteita, haluan niiden muuttuvan positiivisiksi. Kun minulla on kiire, haluan lepohetken. Kun ei ole mitään tekemistä, haluan jotain tekemistä. Haluan isomman tai uudemman kodin tai auton. Se on puutetietoisuudessa elämistä. Tämä ei ole tarpeeksi, haluan lisää.... puuterunsaus lisääntyy.

Silloin, kun haluan jotain muuta kuin sen, mitä on juuri nyt käsillä, vastustan nykyisyyttä. Ja mikä pahinta samalla vastustan myös itseäni. Oletko koskaan kuunnellut sisäistä puhettasi tuollaisessa epätyytyväisyyden tilassa? "Miksi tämä tapahtuu? Miksi minulle aina käy näin? Tuokin tuossa, mikä se oikein kuvittelee olevansa!? Noi toiset on ihan tyhmiä, ne ei osaa mitään. Voihan nenä, kun on tylsää. Minäkin olen ihan tylsä. Tukkakin on sekaisin. Eikä minulla ole mitään kunnollisia vaatteitakaan......."  Aina näitä lauseita ei lausuta edes ääneen, vaan nauha pyörii mielessäni ihan huomaamattani. Ja tämä jatkuu loputtomiin, jos sitä ei katkaista tietoisesti.

Aina, kun vastustan, tuomitsen itseni, tunteeni, elämäni tai jonkun toisen ihmisen. Samalla annan voimaa tuolle ei-toivotulle asialle, olotilalle tai tunteelle. Vahvistan ei-toivottua. Olen kiinnittynyt ei-toivottuun. Estän muutoksen. Suljen mahdollisuuden toisenlaisesta pois havaintopiiristäni. Seison jollain tapaa itse itseni tiellä.

Mutta jos onnistun asettumaan sellaiseen paikkaan elämässäni ja sisäisessä maailmassani, jossa voin sallia kaiken ja jossa voin nähdä, että kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä, silloin avaan portit myös ns. mahdottomille asioille tapahtua.

Minulla on siis kaksi vaihtoehtoa, joista valitsen joka hetki toisen:

1. Vastustaa ja tuomita, jolloin tahtomattani lisään omaa ja luultavasti myös läheisteni kärsimystä ja pahaa oloa.
   
   Vastustaminen on kuitenkin osa elämän kirjoa. Se ei siis ole huono asia siinä mielessä kuin olemme tottuneet määrittelemään huonon. Se vain on se, mikä ilmenee juuri sillä hetkellä.  Mitä enemmän vastustan vastustamista, sitä tiukemmin vastustaminen pysyy minussa. Voin sallia vastustamisen, jolloin vapaudun vastustamisen kahleista ja teen tilaa muutokselle.


2. Sallia ja virrata, jolloin elämän "vastoinkäymiset" on helpompi kohdata ja ylittää. Tunnen ja ajattelen vapaasti enkä ole tunteideni tai ajatusteni vanki tai ohjailtavissa. Olen vapaa.
   
   Kun sallin elämän sellaisenaan, valtava määrä energiaa vapautuu, keho ja mieli rauhoittuvat, asettaudun ikään kuin todistajaksi, havainnoijaksi. Salliminen luo itseni ja tapahtuman välille välimatkan, joka mahdollistaa muutoksen käynnistämisen, mikäli se vielä on tarpeen. Olen vapaa päättämään, miten toimin kussakin tilanteessa. Olen elämäni ohjaksissa.

Harjoitus: Yksinkertaisin tapa päästä sallimisen tilaan, on keskittyä hengitykseen. Pysähdy ja hiljenny hetkeksi. Voit halutessasi sulkea silmäsi, se helpottaa keskittymistä. Kiinnitä huomiosi hengitykseesi ja vain huomioi sitä. Älä yritä muuttaa hengitystäsi, vain huomioi hetken aikaan. Pikku hiljaa voit lempeästi ohjata hengityksesi kulkemaan alavatsalle ja lantion pohjaan asti. Anna vatsasi kohota ja laskea hengityksesi tahdissa. Havannoi hengitystäsi, vatsasi liikkeitä ja kehotuntemuksia. Salli kaikki. Muista, että kaikki on oikein siinä hetkessä.

Tätä harjoitusta voi tehdä missä ja milloin vain. Aloita lyhytkestoisilla, 1-2 minuutin pätkillä, lisää kestoa omaan tahtiin hyvältä tuntuvaan pituuteen.

Aikoinaan aloin itse tehdä tätä harjoitusta palavereissa, bussipysäkillä, junassa - aina, kun olo tuntui jotenkin hankalalta tai tunteet rupesivat nousemaan pintaan tai ihan vaan huvin vuoksi ilman sen suurempaa päämäärää. Nykyään tämä harjoitus on erottamaton osa jokapäiväisiä askareitani, vaikkapa nyt tätä tekstin kirjoittamista. 

Hengitykseen keskittyminen siirtää huomioni ajatusten ja tunteiden sekamelskasta kehoon. Se tuo minut läsnäolevaksi tähän käsillä olevaan hetkeen. Hengitykseen keskittyminen tekee tilaa ajatusten ja esiin pyrkivien tunteiden ympärille. Tällöin minulla on mahdollisuus valita vastustanko vai sallinko niiden olemassaolon.

Kun sallin kaikki ajatukset ja tunteet - ne kaikkein itsepintaisimmatkin - ja vain tarkkailen niitä, saatan hetken kuluttua huomata niiden laimenneen tai jopa hävinneen kokonaan - aivan itsestään ilman, että minun täytyi tehdä asialle yhtään mitään. Lisäksi voin huomata asioiden oikeat mittasuhteet, eli että "kärpäset ovatkin vain kärpäsiä eivätkä härkäsiä", kuten ehkä ensi katsomalta näytti.

Jos yritän väkisin tai tietoisesti päästä eroon ajatuksista tai tunteista, silloin ne tarrautuvat minuun erityisen kovasti. En siis yritä, vaan annan niiden päästää irti minusta sallimalla niiden olla niin kauan kuin ne haluavat. Kehoni on viisas, ajatuksillani ja tunteillani on minulle joku viesti. Kysyn, mitä ne haluavat minulle viestittää. Kysyn myös itseltäni, miksi haluan pitää niistä kiinni.

Tunnistan tarpeeni kiinnipitämiseen, ja vapaudun nauttimaan elämästäni.😊

Elämän syklisyys - Tauon jälkeen

Huomaan pitäneeni bloginkirjoittamisessa  taukoa kolmisen vuotta. Luovuuteni on tässä välissä kanavoitunut teatteri-improilun kautta. Nyt jälleen jokin sisäisyydessäni ajaa minut kirjoittamaan. Aikaisemmin tänä syksynä osallistuin Wellamo-opiston Lavarunous -kurssille, jolloin kirjoituskärpänen puri minua toden teolla. Ruutuvihkoon on ilmestynyt sivukaupalla tekstiä, tarinoita, tuntoja, runoja, jotka odottavat puhtaaksikirjoittamista.

Lueskelin vanhoja tekstejäni tässä blogissa ja huomasin, että ajatusmaailmani pyörii samanlaisten teemojen ympärillä edelleen mutta katsantokulmat ovat osittain muuttuneet. Koen, että ajatukseni ovat yksinkertaistuneet. Jollain tapaa analysointi on vähentynyt ja olen siirtynyt enemmän todistajaksi tai sivustakatsojaksi kuitenkin niin, että samaan aikaan esitän milloin pää-, milloin sivuroolia erilaisissa elämäntapahtumissa.

Uusi katsantokanta ei ole parempi tai huonompi kuin aikaisempi. Se kertoo siitä, että sisäisyydessäni on tapahtunut muutos. Se kuvaa sitä elämän peruslaatua, että asiat, joita ajatuksetkin tässä mielessä ovat, tulevat ja menevät, ne kehittyvät ja muuttuvat. Ne ovat alati liikkeessä, sillä ovathan ne energiaa. Ja energian perusominaisuus on liike.

Samalla kun ajatukseni ovat muuttuneet, myös tunnemaailmani on muuttunut. Ja tunteetkin ovat energiaa. Nekin haluavat olla vapaassa liikkeessä eivätkä lukittuina kehooni, kuten niin monet vuodet tästä taaksepäin. Rauha on lisääntynyt, hötkyily on jäänyt. Pelko on muuttunut luottamukseksi.

Tunnen muuttuneeni ihmisenä melko paljon viimeisten kolmen vuoden aikana. Olen katsellut sisäistä maailmaani valppaana ja uteliaana. Tehnyt monenlaisia ajatus-, uskomus- ja tunnelöytöjä. Tunnistanut sellaisia ajatus-, tunne- ja käyttäytymismalleja, jotka eivät palvele enää minua eikä sen enempää lähipiiriäni. Olen oppinut katsomaan ihmisyyttäni ja inhimillisyyttäni sallivasti ja hyväksyvästi. Olen myös suostunut luopumaan yli-ihmisyydestäni, jossa ostin suorituksillani hyväksyntää ja varmistelin, etten tule hylätyksi. Yli-ihmisyyteni on ollut selviytymisstrategiani taistelussani häpeääni vastaan.

Olen suostunut heikoksi. En avuttomaksi, vaan inhimilliseksi ihmiseksi puutteineni ja virheineni, joka on valmis ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja elämänsä laadusta. Ihmiseksi, joka on valmis olemaan se oma ainutlaatuinen itse, joksi olen syntynyt ja joka minun on tarkoitus olla tässä maailmankaikkeuden kokonaisuudessa.

Kun loppukesästä ja alkusyksystä olin lopen uupunut, kiitin luojaani siitä, että työsopimukseni päättyi. Lisäksi sain karsittua joitain muitakin stressaavia osa-alueita elämästäni pois. Aloin opiskella kokonaan uutta, jotain mistä olin unelmoinut jo vuosia. Päätin, että tästä alkaa uusi elämäni - jo ties vaikka kuinka mones  😄.

Vaikka vielä toisinaan sorrun vanhoihin epätyydyttäviin käyttäymismalleihin ja siten astun niihin samoihin miinoihin, joihin olen vuosien saatossa niin usein astunut, tiedän, että olen menossa kohti jotain parempaa. Kohti itsetuntemusta, jossa ei ole enää mitään salattavaa tai piilotettavaa. Kohti todellista vapautta, jossa voin pelottomasti ilmentää elämää siten, kuin se kunakin hetkenä kauttani haluaa ilmentyä.

Näistä lähtökohdista lähden kirjoittamaan uusia tekstejäni. Osa tulee tähän blogiin ja osa sijoittuu toiseen blogiini, Tarina-arkkuun. En vielä tiedä, mikä tuo jako näiden välillä tulee olemaan. Sen näyttää aika. Sen ohjaa intuitioni.

Kiitollinen vai kiinnittynyt?

From: http://thesecret.tv/index.html
From The Secret Daily Teachings

There is a difference between feeling gratitude and appreciation for something, and feeling attachment to something. Appreciation and gratitude are states of pure love, while attachment contains fear – fear of losing or not having what you are attached to. When it comes to something you want in your life, appreciation and gratitude attracts, and attachment pushes away. If you are feeling afraid that you will not get what you want, or losing what you have, then you have attachment.

To remove the attachment, keep shifting yourself into a state of appreciation and gratitude, until you can feel that the fear has gone.

May the joy be with you,
Rhonda Byrne

Edellä olevaa lukiessani mieleeni nousee monia tilanteita, joissa olen (tai joku lähipiiristäni on) pelännyt menettäväni jotain tai pelännyt, etten saakaan haluamaani. 

Vaihdetaanpa silmälaseja. Kaikki elämänpiirissäni ilmenevät tilanteet, ihmiset ja asiat tarjoavat minulle mahdollisuuden kasvuun, jos olen valmis näkemään asian niin. 

Kun pystyn olemaan kiitollisuuden ja arvostamisen moodissa, minulla on tieto/luottamus siitä, että niin kauan kuin jokin asia tai henkilö pysyy elämässäni, meillä on jotain annettavaa toisillemme ja saatavaa/opittavaa toisiltamme. Ja kun tuo asia tai henkilö poistuu elämänpiiristäni, tiedän, että tehtävä on täytetty. Tilalle tulee jotain muuta, joka vie kasvuani eteenpäin. Kaikki käy vieläpä kovin helposti, ilman pyristelyä, rämpimistä ja pakottamista.

Koska en pysty hallitsemaan ympäröivää maailmaa, voin vain luottaa, että kaikki on tarkoituksellista. Kun kaikki on tarkoituksellista ja tapahtuu siis syystä, silloin voin olla rauhallisin mielin eikä minun tarvitse yrittää estää ulkoisen maailman muutoksia. Voin olla jatkuvassa kiitollisuuden moodissa ja arvostaa kaikkia ja kaikkea, mitä minulla on juuri nyt. Tästä syntyy elämäni runsaus ja yltäkylläisyys.

Loppuun vielä kysymys: kumpiko syntyy ensin? Luottamus elämän tarkoituksellisuuteen vai kiitollisuus sitä kohtaan, mitä minulla on nyt?

Kaiken maailman vedätystä

Yksi suurimmista - ellei suurin - vedätyksistä, millä meitä ihmisiä huijataan ja apinallistetaan, on lause "Ei pyörää kannata keksiä uudelleen". Tämä on varmasti totta, kun puhutaan tieteestä. Aina ei ole syytä palata antiikin Kreikkaan tai Newtonin aikaan 1600-luvulle tai edes Einsteinin aikaan 1900-luvun alkumetreille. 

Mutta silloin, kun puhutaan elämän perimmäisistä kysymyksistä: Kuka minä olen? Mikä on elämäni tarkoitus? Silloin pätevät ihan muut lait. 

Älä usko, tutki ja kokeile!

Vain oman kokemukseni kautta voin sanoa, mikä on totta minulle. Kun tunnistan oman totuuteni, en ole enää maailman marionettinukke. Uskallan täyttää oman ainutlaatuisen osani elämän labyrintissa. Ilman meidän jokaisen ainutlaatuisuutta, Elämä ei olisi täydellinen.

Magneetin lailla vedän puoleeni timantteja

Sisäinen voimani on magneetti, jonka avulla vedän puoleeni asioita. Mitä suuremman tunteen lataan mihin tahansa asiaan, sitä vahvempi magneetti olen.

Jotta magneettini toimisi niin kuin tietoisesti haluan sen toimivan, pitää myös alitajuntani olla tietoisen haluni kanssa samassa linjassa. Mikäli näin ei ole, syntyy sisäinen juupas-eipäs keskustelu, kun tietoinen mieleni sanoo "Kyllä" mutta tiedostamaton osa minua (jokin uskomus, ajatus tai tunne) sanoo "Ei".

Otetaanpas esimerkki. Haluan vetää puoleeni vapautta. Haluan kokea täydellisen riippumattomuuden ja vapauden. Henkisen, taloudellisen ja kaikenlaisen muunkin. Aika absurdia, mutta sitäpä suurin osa ihmisistä jollain tasolla tavoittelee.

Vapaus on ennen kaikkea sisäinen kokemus. Nimitämme usein vapauden esteiksi vaikkapa tylsää naapuria, tiukkapipoista pomoa, sohvaperuna-puolisoa tai kiukuttelevia lapsia. "Jos tuokin tuossa vaihtaisi paikkaa, voisin olla onnellinen ja vapaa". Vapaus on asenne ja löytyy siis sisältäni. Sanontakin sanoo, että se, joka on todella vapaa, on sitä vaikka olisi elinkautisvanki. Tai laulun sanoin: Ei vapaata vangita voi.

Haluan siis olla magneetti ja vetää puoleeni vapautta. Rupean keskittymään vapauteen. Mitä sitten tapahtuukaan? Eteeni ilmestyy kasapäin asioita, jotka saavat minut tuntemaan itseni entistäkin sidotummaksi. Magneettini vetää puoleensa vapautta sisältäni. Ja jotta voisin kokea vapauden, sen tiellä olevat esteet pitää raivata. Jotta voin ne raivata pois tieltä, ne pitää nostaa tiedostamattomasta tietoisuuteen. Eivät ne siis ole mitään uusia juttuja. Olen kantanut niitä mukanani koko ajan mutten ole vain ollut niistä tietoinen. 

Tässä kohtaa monet heittävät hanskat tiskiin ja luovuttavat. Ja juuri tässä kohdassa pitää tehdä vielä rankemmin töitä. Me olemme vain niin käsittämättömän mukavuudenhaluisia, että jätämme mieluummin leikin kesken, koska palkinnon sijaan näytämmekin vetävän puoleemme juuri sitä, mitä emme halua kohdata. Ja juuri se meidän kuitenkin pitää kohdata, jos haluamme saada palkintomme, vapauden. 

Sen jälkeen, kun oivalsin asian laidan, olen luonut elämäni "paskaa" kiitollisena, sillä tiedän, että tunkiooni on kätketty timantti. 

Kun koko olemukseni sykkii samaa sävelmää, tässä siis vapautta, mikään mahti maailmassa ei voi estää minua saavuttamasta tavoitettani.

Mieli antaa tavoitteelle jonkinmoisen muodon. 

Kun sydän on mukana, huomioin kokonaisuuden edun. Kun minä hyödyn, muutkin hyötyvät.

Kun olen keskustassani (=hara), olen tasapainossa ja hyvin maadoittunut. Luotan elämän oikeudenmukaisuuteen ja hyvyyteen.

Olen osa ikuisuutta

Luin aamulla Johannes Setälän kirjaa Shamaanin matka. Yhtäkkiä eteeni aukeaa ääretön aikojen jatkumo, kaikki samaan kuvaan. Näen ajan virtaa miljardien vuosien takaa jatkuen edelleen loputtomiin kohti tulevaisuutta. Kaikki avautuu eteeni kauniiksi kokonaisuudeksi. 

Aikojen jatkumossa näen itseni ja muut ihmiset. Olemme kuin ajan laineilla keinuvat lehdet tai kaarnaveneet. Väliin nousemme pinnalle milloin missäkin kohdassa. Väliin painumme upoksiin, näkymättömiin. Lepään ikuisuuden aalloilla. Yhtäkkiä ymmärrän kaiken tarkoituksellisuuden ja suuren logiikan kaaoksen takana. Kaikki onkin aivan luonnollista. 

Jokainen meistä on osa luonnon kiertokulkua, kierrämme ikuisesti välillä näkyvässä ja välillä näkymättömässä maailmassa. Jokainen sykli vie minua eteenpäin, niin kuin aallot kuljettavat kaarnaveneitä. Vaikka muutan syklien mukaan olomuotoani, sisimpäni pysyy muuttumattomana. Se on juuri se osa minua, joka ei kuole koskaan. Se osa minua, joka on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Aallot tuovat rantaan aarteita. Joskus aarteet ovat kauniita ja mukavia, joskus vähemmän kauniita ja mukavia. Elämän aallot tuovat kaikki nämä lahjat minulle, jotta voin kulkea omaa henkilökohtaista kasvupolkuani ja siirtyä eteenpäin ikuisessa ajan jatkumossa. 

Tämän nähtyäni, lepään rauhassa sijoillani, sillä ymmärrän olevani osa ikuisuutta.

Risteyksestä vasemmalle

Muutama päivä sitten päätin käydä töistä tullessani tankkaamassa ennen kotiin menoa. Olin viimeisessä risteyksessä ennen bensa-asemaa. 

Kuinka ollakaan, risteyksen liikennevalot olivat jostain syystä poissa käytöstä. Valotolppien värisilmät möllöttivät mustina. Kaikista neljästä suunnasta tuli autoja kahta kaistaa pitkin, suoraan ja oikealle kääntyvien kaistaa sekä vasemmalle kääntyvien kaistaa. Ja minun piti kääntyä vasemmalle. Ja tulin kolmion takaa. Asettauduin kaistalleni odottamaan vuoroani päästäkseni jatkamaan matkaani. Perääni tuli toinen auto.

Vilkku naksutti ja minuutit kuluivat. Levollisuuteni rupesi muuttumaan hermostumiseksi. Se hiipi hitaasti mutta selvästi tietoisuuteeni. En päässyt peruuttamaan, koska takanani oli auto. Eteenpäinkään en päässyt, koska tie oli täynnä autoja. Kohta takanani olevan auton kuljettakin hermostuu ja varmasti rupeaa tööttäilemään. Ainakin viisi minuuttia oli kulunut. Päätin toimia.

Vilkaisin pelkääjänpuolen sivupeiliin, kaista oli tyhjä. Kukaan vastaantulijoista ei ollut kääntymässä vasemmalle, vasemmalta ei tullut ketään. Vaihdoin vilkun vinkkaamaan oikealle ja pyyhälsin oikealle. Seuraavassa risteyksessä sitten odottelin punaisten valojen vaihtumista tehdäkseni U-käännöksen. 

Kun pääsin takaisin parin sadan metrin matkan alkuperäiseen risteykseen, se oli tyhjä. Ei yhtään autoa tulossa mistään suunnasta - itseäni lukuunottamatta.

Jos olisin malttanut odottaa vielä vähän, olisin päässyt kääntymään sujuvasti vasemmalle alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti.

Oletko joskus ollut elämässäsi risteyksessä, jossa oikeastaan olet tiennyt, mihin pitää kääntyä, mutta jostain syystä et ole malttanut odottaa oikeaa hetkeä? Ja tämän seurauksena olet lähtenyt säntäilemään ja touhuamaan jotain päätöntä tai toisarvoista, joka itse asiassa vie sinua poispäin tavoitteestasi. 

Tai oletko ollut risteyksessä, jossa et pysty päättämään, mihin suuntaan kääntyä seuraavaksi?

Onko elämässäsi ollut tilanteita, joissa olet jälkikäteen huomannut luovuttaneesi juuri vähän ennen maaliviivaa?

Kuinka tärkeää onkaan malttaa mielensä ja odottaa oikeaa hetkeä. 

Kärsivällisyys on hyve - kertakaikkiaan. Sitä kannattaa harjoittaa.

Lainaan tähän loppuun muutaman ajatuksen kärsivällisyydestä. 

Itse olen käyttänyt näitä lauseita ohjenuorina omassa kärsivällisyyskoulutuksessani.

“All good things come to those who wait."

“If we are facing in the right direction, all we have to do is keep on walking. "

"Kuuntelen sisintäni, kuorin pois egoni hätäisen äänen,

keskityn sisällä olevaan kiirehtimättömään rauhaan.

Kuuntelen sen kerrontaa, pysyn avoimena ja hyväksyvänä.

Antaudun ja otan vastaan.
Kuljen sen viitoittamaa tietä onnellisuuden lähteelle."

Pahoittelen, että viittausten lähteet ovat 

päässeet matkan varrella hukkumaan.