perjantai 23. marraskuuta 2018

Elämän syklisyys - Tauon jälkeen

Huomaan pitäneeni bloginkirjoittamisessa  taukoa kolmisen vuotta. Luovuuteni on tässä välissä kanavoitunut teatteri-improilun kautta. Nyt jälleen jokin sisäisyydessäni ajaa minut kirjoittamaan. Aikaisemmin tänä syksynä osallistuin Wellamo-opiston Lavarunous -kurssille, jolloin kirjoituskärpänen puri minua toden teolla. Ruutuvihkoon on ilmestynyt sivukaupalla tekstiä, tarinoita, tuntoja, runoja, jotka odottavat puhtaaksikirjoittamista.

Lueskelin vanhoja tekstejäni tässä blogissa ja huomasin, että ajatusmaailmani pyörii samanlaisten teemojen ympärillä edelleen mutta katsantokulmat ovat osittain muuttuneet. Koen, että ajatukseni ovat yksinkertaistuneet. Jollain tapaa analysointi on vähentynyt ja olen siirtynyt enemmän todistajaksi tai sivustakatsojaksi kuitenkin niin, että samaan aikaan esitän milloin pää-, milloin sivuroolia erilaisissa elämäntapahtumissa.

Uusi katsantokanta ei ole parempi tai huonompi kuin aikaisempi. Se kertoo siitä, että sisäisyydessäni on tapahtunut muutos. Se kuvaa sitä elämän peruslaatua, että asiat, joita ajatuksetkin tässä mielessä ovat, tulevat ja menevät, ne kehittyvät ja muuttuvat. Ne ovat alati liikkeessä, sillä ovathan ne energiaa. Ja energian perusominaisuus on liike.

Samalla kun ajatukseni ovat muuttuneet, myös tunnemaailmani on muuttunut. Ja tunteetkin ovat energiaa. Nekin haluavat olla vapaassa liikkeessä eivätkä lukittuina kehooni, kuten niin monet vuodet tästä taaksepäin. Rauha on lisääntynyt, hötkyily on jäänyt. Pelko on muuttunut luottamukseksi.

Tunnen muuttuneeni ihmisenä melko paljon viimeisten kolmen vuoden aikana. Olen katsellut sisäistä maailmaani valppaana ja uteliaana. Tehnyt monenlaisia ajatus-, uskomus- ja tunnelöytöjä. Tunnistanut sellaisia ajatus-, tunne- ja käyttäytymismalleja, jotka eivät palvele enää minua eikä sen enempää lähipiiriäni. Olen oppinut katsomaan ihmisyyttäni ja inhimillisyyttäni sallivasti ja hyväksyvästi. Olen myös suostunut luopumaan yli-ihmisyydestäni, jossa ostin suorituksillani hyväksyntää ja varmistelin, etten tule hylätyksi. Yli-ihmisyyteni on ollut selviytymisstrategiani taistelussani häpeääni vastaan.

Olen suostunut heikoksi. En avuttomaksi, vaan inhimilliseksi ihmiseksi puutteineni ja virheineni, joka on valmis ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja elämänsä laadusta. Ihmiseksi, joka on valmis olemaan se oma ainutlaatuinen itse, joksi olen syntynyt ja joka minun on tarkoitus olla tässä maailmankaikkeuden kokonaisuudessa.

Kun loppukesästä ja alkusyksystä olin lopen uupunut, kiitin luojaani siitä, että työsopimukseni päättyi. Lisäksi sain karsittua joitain muitakin stressaavia osa-alueita elämästäni pois. Aloin opiskella kokonaan uutta, jotain mistä olin unelmoinut jo vuosia. Päätin, että tästä alkaa uusi elämäni - jo ties vaikka kuinka mones  😄.

Vaikka vielä toisinaan sorrun vanhoihin epätyydyttäviin käyttäymismalleihin ja siten astun niihin samoihin miinoihin, joihin olen vuosien saatossa niin usein astunut, tiedän, että olen menossa kohti jotain parempaa. Kohti itsetuntemusta, jossa ei ole enää mitään salattavaa tai piilotettavaa. Kohti todellista vapautta, jossa voin pelottomasti ilmentää elämää siten, kuin se kunakin hetkenä kauttani haluaa ilmentyä.

Näistä lähtökohdista lähden kirjoittamaan uusia tekstejäni. Osa tulee tähän blogiin ja osa sijoittuu toiseen blogiini, Tarina-arkkuun. En vielä tiedä, mikä tuo jako näiden välillä tulee olemaan. Sen näyttää aika. Sen ohjaa intuitioni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti