torstai 6. joulukuuta 2018

Elämä on lahja, nautitaan siitä

Elämä pitää sisällään kaiken: Ilon, surun, kiitollisuuden, syyllisyyden, häpeän, vihan, rakkauden. Syntymän, kuoleman, sairauden, paranemisen. Työn, työttömyyden, rikkauden, köyhyyden. Lapset, vanhemmat, ystävät, yksinäisyyden. Materiaalisen, henkisen, hengellisen, mentaalisen. Ylipäätään kaiken kuviteltavissa olevan. Ja totta puhuakseni myös sen, mitä en osaa edes kuvitella olemassa olevankaan.

Siis aivan kaiken.

Ja siksi elämä on jollain tapaa pyhä. Elämä on mysteeri. Ei mystinen mutta arvoituksellinen ja leikittelevä. Se on runsas.

Monet meistä haluavat elämän olevan jotain muuta kuin sitä, mitä se juuri nyt on. Kun tunnen negatiivisia tunteita, haluan niiden muuttuvan positiivisiksi. Kun minulla on kiire, haluan lepohetken. Kun ei ole mitään tekemistä, haluan jotain tekemistä. Haluan isomman tai uudemman kodin tai auton. Se on puutetietoisuudessa elämistä. Tämä ei ole tarpeeksi, haluan lisää.... puuterunsaus lisääntyy.

Silloin, kun haluan jotain muuta kuin sen, mitä on juuri nyt käsillä, vastustan nykyisyyttä. Ja mikä pahinta samalla vastustan myös itseäni. Oletko koskaan kuunnellut sisäistä puhettasi tuollaisessa epätyytyväisyyden tilassa? "Miksi tämä tapahtuu? Miksi minulle aina käy näin? Tuokin tuossa, mikä se oikein kuvittelee olevansa!? Noi toiset on ihan tyhmiä, ne ei osaa mitään. Voihan nenä, kun on tylsää. Minäkin olen ihan tylsä. Tukkakin on sekaisin. Eikä minulla ole mitään kunnollisia vaatteitakaan......."  Aina näitä lauseita ei lausuta edes ääneen, vaan nauha pyörii mielessäni ihan huomaamattani. Ja tämä jatkuu loputtomiin, jos sitä ei katkaista tietoisesti.

Aina, kun vastustan, tuomitsen itseni, tunteeni, elämäni tai jonkun toisen ihmisen. Samalla annan voimaa tuolle ei-toivotulle asialle, olotilalle tai tunteelle. Vahvistan ei-toivottua. Olen kiinnittynyt ei-toivottuun. Estän muutoksen. Suljen mahdollisuuden toisenlaisesta pois havaintopiiristäni. Seison jollain tapaa itse itseni tiellä.

Mutta jos onnistun asettumaan sellaiseen paikkaan elämässäni ja sisäisessä maailmassani, jossa voin sallia kaiken ja jossa voin nähdä, että kaikella on tarkoituksensa ja merkityksensä, silloin avaan portit myös ns. mahdottomille asioille tapahtua.

Minulla on siis kaksi vaihtoehtoa, joista valitsen joka hetki toisen:
  1. Vastustaa ja tuomita, jolloin tahtomattani lisään omaa ja luultavasti myös läheisteni kärsimystä ja pahaa oloa.

    Vastustaminen on kuitenkin osa elämän kirjoa. Se ei siis ole huono asia siinä mielessä kuin olemme tottuneet määrittelemään huonon. Se vain on se, mikä ilmenee juuri sillä hetkellä.  Mitä enemmän vastustan vastustamista, sitä tiukemmin vastustaminen pysyy minussa. Voin sallia vastustamisen, jolloin vapaudun vastustamisen kahleista ja teen tilaa muutokselle.

  2. Sallia ja virrata, jolloin elämän "vastoinkäymiset" on helpompi kohdata ja ylittää. Tunnen ja ajattelen vapaasti enkä ole tunteideni tai ajatusteni vanki tai ohjailtavissa. Olen vapaa.

    Kun sallin elämän sellaisenaan, valtava määrä energiaa vapautuu, keho ja mieli rauhoittuvat, asettaudun ikään kuin todistajaksi, havainnoijaksi. Salliminen luo itseni ja tapahtuman välille välimatkan, joka mahdollistaa muutoksen käynnistämisen, mikäli se vielä on tarpeen. Olen vapaa päättämään, miten toimin kussakin tilanteessa. Olen elämäni ohjaksissa.



Harjoitus: Yksinkertaisin tapa päästä sallimisen tilaan, on keskittyä hengitykseen. Pysähdy ja hiljenny hetkeksi. Voit halutessasi sulkea silmäsi, se helpottaa keskittymistä. Kiinnitä huomiosi hengitykseesi ja vain huomioi sitä. Älä yritä muuttaa hengitystäsi, vain huomioi hetken aikaan. Pikku hiljaa voit lempeästi ohjata hengityksesi kulkemaan alavatsalle ja lantion pohjaan asti. Anna vatsasi kohota ja laskea hengityksesi tahdissa. Havannoi hengitystäsi, vatsasi liikkeitä ja kehotuntemuksia. Salli kaikki. Muista, että kaikki on oikein siinä hetkessä.

Tätä harjoitusta voi tehdä missä ja milloin vain. Aloita lyhytkestoisilla, 1-2 minuutin pätkillä, lisää kestoa omaan tahtiin hyvältä tuntuvaan pituuteen.

Aikoinaan aloin itse tehdä tätä harjoitusta palavereissa, bussipysäkillä, junassa - aina, kun olo tuntui jotenkin hankalalta tai tunteet rupesivat nousemaan pintaan tai ihan vaan huvin vuoksi ilman sen suurempaa päämäärää. Nykyään tämä harjoitus on erottamaton osa jokapäiväisiä askareitani, vaikkapa nyt tätä tekstin kirjoittamista. 

Hengitykseen keskittyminen siirtää huomioni ajatusten ja tunteiden sekamelskasta kehoon. Se tuo minut läsnäolevaksi tähän käsillä olevaan hetkeen. Hengitykseen keskittyminen tekee tilaa ajatusten ja esiin pyrkivien tunteiden ympärille. Tällöin minulla on mahdollisuus valita vastustanko vai sallinko niiden olemassaolon.

Kun sallin kaikki ajatukset ja tunteet - ne kaikkein itsepintaisimmatkin - ja vain tarkkailen niitä, saatan hetken kuluttua huomata niiden laimenneen tai jopa hävinneen kokonaan - aivan itsestään ilman, että minun täytyi tehdä asialle yhtään mitään. Lisäksi voin huomata asioiden oikeat mittasuhteet, eli että "kärpäset ovatkin vain kärpäsiä eivätkä härkäsiä", kuten ehkä ensi katsomalta näytti.

Jos yritän väkisin tai tietoisesti päästä eroon ajatuksista tai tunteista, silloin ne tarrautuvat minuun erityisen kovasti. En siis yritä, vaan annan niiden päästää irti minusta sallimalla niiden olla niin kauan kuin ne haluavat. Kehoni on viisas, ajatuksillani ja tunteillani on minulle joku viesti. Kysyn, mitä ne haluavat minulle viestittää. Kysyn myös itseltäni, miksi haluan pitää niistä kiinni.

Tunnistan tarpeeni kiinnipitämiseen, ja vapaudun nauttimaan elämästäni.😊

perjantai 23. marraskuuta 2018

Elämän syklisyys - Tauon jälkeen

Huomaan pitäneeni bloginkirjoittamisessa  taukoa kolmisen vuotta. Luovuuteni on tässä välissä kanavoitunut teatteri-improilun kautta. Nyt jälleen jokin sisäisyydessäni ajaa minut kirjoittamaan. Aikaisemmin tänä syksynä osallistuin Wellamo-opiston Lavarunous -kurssille, jolloin kirjoituskärpänen puri minua toden teolla. Ruutuvihkoon on ilmestynyt sivukaupalla tekstiä, tarinoita, tuntoja, runoja, jotka odottavat puhtaaksikirjoittamista.

Lueskelin vanhoja tekstejäni tässä blogissa ja huomasin, että ajatusmaailmani pyörii samanlaisten teemojen ympärillä edelleen mutta katsantokulmat ovat osittain muuttuneet. Koen, että ajatukseni ovat yksinkertaistuneet. Jollain tapaa analysointi on vähentynyt ja olen siirtynyt enemmän todistajaksi tai sivustakatsojaksi kuitenkin niin, että samaan aikaan esitän milloin pää-, milloin sivuroolia erilaisissa elämäntapahtumissa.

Uusi katsantokanta ei ole parempi tai huonompi kuin aikaisempi. Se kertoo siitä, että sisäisyydessäni on tapahtunut muutos. Se kuvaa sitä elämän peruslaatua, että asiat, joita ajatuksetkin tässä mielessä ovat, tulevat ja menevät, ne kehittyvät ja muuttuvat. Ne ovat alati liikkeessä, sillä ovathan ne energiaa. Ja energian perusominaisuus on liike.

Samalla kun ajatukseni ovat muuttuneet, myös tunnemaailmani on muuttunut. Ja tunteetkin ovat energiaa. Nekin haluavat olla vapaassa liikkeessä eivätkä lukittuina kehooni, kuten niin monet vuodet tästä taaksepäin. Rauha on lisääntynyt, hötkyily on jäänyt. Pelko on muuttunut luottamukseksi.

Tunnen muuttuneeni ihmisenä melko paljon viimeisten kolmen vuoden aikana. Olen katsellut sisäistä maailmaani valppaana ja uteliaana. Tehnyt monenlaisia ajatus-, uskomus- ja tunnelöytöjä. Tunnistanut sellaisia ajatus-, tunne- ja käyttäytymismalleja, jotka eivät palvele enää minua eikä sen enempää lähipiiriäni. Olen oppinut katsomaan ihmisyyttäni ja inhimillisyyttäni sallivasti ja hyväksyvästi. Olen myös suostunut luopumaan yli-ihmisyydestäni, jossa ostin suorituksillani hyväksyntää ja varmistelin, etten tule hylätyksi. Yli-ihmisyyteni on ollut selviytymisstrategiani taistelussani häpeääni vastaan.

Olen suostunut heikoksi. En avuttomaksi, vaan inhimilliseksi ihmiseksi puutteineni ja virheineni, joka on valmis ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnistaan ja elämänsä laadusta. Ihmiseksi, joka on valmis olemaan se oma ainutlaatuinen itse, joksi olen syntynyt ja joka minun on tarkoitus olla tässä maailmankaikkeuden kokonaisuudessa.

Kun loppukesästä ja alkusyksystä olin lopen uupunut, kiitin luojaani siitä, että työsopimukseni päättyi. Lisäksi sain karsittua joitain muitakin stressaavia osa-alueita elämästäni pois. Aloin opiskella kokonaan uutta, jotain mistä olin unelmoinut jo vuosia. Päätin, että tästä alkaa uusi elämäni - jo ties vaikka kuinka mones  😄.

Vaikka vielä toisinaan sorrun vanhoihin epätyydyttäviin käyttäymismalleihin ja siten astun niihin samoihin miinoihin, joihin olen vuosien saatossa niin usein astunut, tiedän, että olen menossa kohti jotain parempaa. Kohti itsetuntemusta, jossa ei ole enää mitään salattavaa tai piilotettavaa. Kohti todellista vapautta, jossa voin pelottomasti ilmentää elämää siten, kuin se kunakin hetkenä kauttani haluaa ilmentyä.

Näistä lähtökohdista lähden kirjoittamaan uusia tekstejäni. Osa tulee tähän blogiin ja osa sijoittuu toiseen blogiini, Tarina-arkkuun. En vielä tiedä, mikä tuo jako näiden välillä tulee olemaan. Sen näyttää aika. Sen ohjaa intuitioni.