Elämän tarkoitusta etsimässä

Etsitkö elämän tarkoitusta? Luultavasti. Niin kai me kaikki. Käsittääkseni yksi syy siihen, miksi ylipäätään olemme syntyneet ihmisiksi emmekä esimerkiksi kallioksi, on se, että etsisimme elämän tarkoitusta.

Tätä tehtävää varten olemme kaikki saaneet kartan. Kartta eroaa normaalista suunnistuskartasta siinä, että meillä jokaisella on henkilökohtainen, yksilöllinen kartta. Eri ihmisillä voi olla kartasssaan samoja osia, mutta täysin samanlaista karttaa ei ole kenelläkään muulla kuin minulla. Tämä tärkeä kartta on piirretty sisimpääni, eikä sitä voi nähdä itseni lisäksi kukaan muu.

Jotta kartasta ylipäätään on mitään hyötyä, minun täytyy opetella karttamerkit. Samoin kuin minun pitää opetella aakkoset, jos haluan oppia lukemaan. 

Kun vähitellen opin ymmärtämään karttamerkkejä ja karttani selkeytyy, voin aloittaa tutkimusmatkani tuntemattomaan. En pysty kuitenkaan olemaan 100% varma siitä, mitä asioita kohtaan matkallani. Karttahan on vain hahmotelma reitistä ja maastosta. Se ei ole valokuva ja vielä vähemmän itse maasto. 

Voidakseni joskus saavuttaa tavoitteeni, löytääkseni elämäni tarkoituksen, minun pitää olla rohkea. Minun pitää voittaa pelkoni ja ennakkoluuloni ja lähteä uhkarohkealle matkalle kohti tuntematonta. 

Seikkailu alkakoon kohti ensimmäistä rastia.....

Saavuttuani ensimmäiselle rastille, riemastun. Ihanaa, löysin perille, olen löytänyt elämäni tarkoituksen. Hetken kuluttua huomaan olleeni väärässä. Tutkin jälleen karttaani ja huomaan toisen rastin. Ahaa, tuolta varmasti löydän elämäni tarkoituksen. Matkaan siis. Kuljen iloisena kohti seuraavaa rastia varmana siitä, että sieltä löydän etsimäni. Sama kuitenkin toistuu, hukka reissu. Ei hätää, jatkan etsimistä. 

Kuljen rastilta toiselle ja vähitellen minut valtaa epätoivo. Eikö elämälläni olekaan mitään tarkoitusta? En löydä sitä, vaikka kuinka yritän etsiä. Pysähdyn masentuneena aloilleni ja vaivun apatiaan.

Silloin tapahtuu ihme. Tajuan etsineeni aivan väärästä paikasta. Päätän aloittaa alusta ja palaan lähtöpaikalle. Lähestyessäni lähtövaatetta huomaan sen kääntöpuolelle kirjoitetun tekstin: MAALI.

Mitä ihmettä? Voi, että harmittaa. Olen tehnyt raskaan ja hankalan matkan. Olen taistellut kaikenlaisia hirviöitä vastaan henkeni kaupalla vain huomatakseni nyt, että lähtö ja maali ovat samassa paikassa. Minulta jää helposti kuitenkin huomaamatta eräs tärkeä seikka. Jos en olisi lähtenyt matkaan ja palannut, olisin tuskin tullut kurkanneeksi lähtövaatteen kääntöpuolelle. En olisi nähnyt kolikon toista puolta. En olisi katsonut elämää uudestä näkövinkkelistä.

Oivallan, että matka tuntemattomaan oli välttämätön päästäkseni perille. Mitä maalissa sitten on? Mitä sellaista löydän sieltä, mitä en nähnyt ennen matkalle lähtemistä? Onko sillä lopultakaan mitään merkitystä, koska maalissa voin antautua elämälle ja päästä kosketukseen elämän ihmeellisen kauneuden kanssa. Kauneuden, jota ei voi kuvata sanoin eikä tallentaa minkään kameran muistikortille. Kauneuden, jonka voi vain kokea.

Kuinka armollista ja vapauttavaa.

* * *

Tähän tarinaan minut inspiroi viime viikonloppuna näkemäni elokuva Walter Mittyn ihmeellinen maailma ja muutama viime viikkoina näkemäni TV-ohjelma, joiden nimiä en enää muista sekä tietysti oma etsintäni ja ymmärrykseni siitä.